Anna Kokki

  • Strateginen muotoilu
  • Palvelumuotoilu
  • Kaupunkimuotoilu
  • Muotoilukasvatus
  • Muotoilija
  • Projektipäällikkö
  • Fasilitaattori
  • Etelä-Savo
  • Uusimaa

Freelancer

  • Kokenut

Muotoilija, TaM
Maisteriopiskelija, Urban Studies and Planning 2023-

Olen erikoistunut muotoilututkimukseen, yhteissuunnitteluun ja konseptien kehittämiseen. Tällä hetkellä syvennyn kaupunkitutkimuksen ja -muotoilun mahdollisuuksiin. Olen toiminut monipuolisesti erilaisissa projekteissa ja hankkeissa ja tehnyt yhteistyötä kaupunkien, yritysten, museoiden ja kulttuurikeskusten kanssa.

Vuoden 2023 työskentelin Taiken 1-vuotisella muotoilun taiteilija-apurahalla, jonka aikana työstin käsikirjoitusta muotoilijan identiteetistä ympäristökriisin aikana. Tutkin muotoilun ja muotoilijuuden muutosta ja tekijyyttä.

Toimin aktiivisesti Suomen Muotoilukasvatusseura ry SuoMussa muotoiluoppimisen käytön edistämisen parissa. Olen suunnitellut ja toteuttanut Mari Savion kanssa MUTU muotoilupaketin lukioon, joka tutustuttaa opiskelijat muotoiluun erilaisten yksilä- ja ryhmätehtävien kautta.

Työhistoria

Työkokemus

Päivitetty 6/2023

Taiken 1-vuotinen apuraha

Kirjoittaminen ja muotoilututkimus

2023 – nykyhetki

Freelancer

Muotoilija

2019 – nykyhetki

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Projektikoordinaattori, Helsingin kesäkadut

2022 – 2022

Piknik People Studio Oy

Muotoilija, perustaja

2020 – 2022

Suomen Muotoilukasvatusseura ry

Koordinaattori, tuottaja

2019 – 2020

Aalto-yliopisto

Local student assistant, Climate KIC journey

2018 – 2018

Suomen Muotoilukasvatusseura ry

MUTKU -kerho-ohjaaja

2017 – 2018

Koulutushistoria

Helsingin yliopisto

MA, USP – Urban Studies and Planning

2023 – nykyhetki

Aalto-yliopisto

Master of Arts, Creative Sustainability (Design)

2016 – 2018

HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu

Muotoilija (AMK)

2010 – 2014

Työnäytteet

Strateginen muotoilu

Tapahtuman kautta tutkittiin Tehtaanmäen koulun tulevaisuuden käyttöä kaksipäiväisillä innovaatiopäivillä. Päiville kutsuttiin muotoilun ja arkkitehtuurin ammattilaisia miettimään, miten kulttuurisesti arvokas Alvar Aalto -kohde voitaisiin pitää käytössä. Tapahtuma oli osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa. Ideoin ohjelmistoa, tein tutkimussuunnitelman ja valmistelin materiaalit sekä koostin raportin kokonaisuudesta.

Lopputulokset: 1) Neljä kuvattua ideaa koulun tulevaisuuden käytöstä, analyysi alueen vahvuuksista Ammattilaisryhmän kokemus ja näkemys alueesta dokumentoituna. 2) Hahmotelmia kohderyhmistä, rahoitusmalleista ja toiminnan kriteereistä. Työryhmä: Anna Kokki, Paula Susitaival, Mari Savio / Suomen muotoilukasvatusseura ry SuoMu. Yhteistyössä: XAMK, Alvar Aalto Säätiö, Kouvolan kaupunki

FasilitointiHavainnointiKokeiluMuotoiluluotainTiimityöTyöpaja

Yhteistyössä

2021

Helsinki-Kouvola Crossover ammattilaispäivillä 2020 aloitettua Tehtaanmäen koulun tulevaisuuden käytön tutkimusta jatkettiin Tehdes-projektissa. Tehdes- tapahtumakokonaisuuden muodostivat verkkoseminaari, muotoilusuunnistus Tehtaanmäen oppilaille, lasten leirin pilotointi ja aikuisten innovaatiopäivät. Projektissa syvennyttiin arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen käytön mahdollisuuksiin alueen kehittämisen osana.

SuoMen muotoilukasvatusseura ry SuoMu oli mukana osatoteuttajana. SuoMussa olin mukana tuotannossa ja budetoinnissa, tein viestintää ja suunnittelun lasten leirin sisällöt yhdessä Mari Savion kanssa, jonka kanssa ohjasimme pilottileirin muotoilukasvatusosuudet. Työryhmä: Anna Kokki, Paula Susitaival, Mari Savio, Maria Mattsson / SuoMu. Yhteistyössä: XAMK, Koulutuskeskus Anjala, Kouvolan kaupunki, Arkkitehtuurikoulu Arkki. Kuva: Anna Kokki.

FasilitointiKonseptisuunnitteluMuotoilukasvatusOppimateriaalisuunnitteluTiimityöTyöpajaUser testingYhteiskehittäminen

2021

MUTU Muotoilua lukioon on opetusmateriaali lukiokuvikseen. MUTU tekee muotoilua tutuksi kokeilivien yksilö- ja ryhmätehtävien avulla. Se on tehty KU2-kurssille, mutta sitä voi mainiosti soveltaa myös muihin oppiaineisiin. MUTU on ensimmäinen suoraan lukiolaisille suunnattu materiaali muotoilusta.

MUTU -pakettiin kuuluu: 1) Opiskelijan luonnoskirja – sisältää kaikki tehtävät, minisanaston sekä vinkit yhteissuunnitteluun ja vinkit presentointiin. 2) Open opas – lyhyt opastus muotoiluun, materiaalikirjasto, vinkit materiaalin soveltamiseen, työkaluja oppituntien suunniteluun. 3) Työpohjat ryhmätöihin – Meidän oma suunnittelustudio & Design brief, tulostettavat pojat. 4) Apunopat – itsekoottavat nopat auttavat ratkomaan yleisimpiä haasteita oppitunnilla, esim. entä jos en keksi ideaa? MUTU on toteutettu osana Savonlinnan taidelukion valtakunnallista kuvataiteen kehittämistehtävää, jonka tarkoituksena on jakaa hyviä käytänteitä ja osaamista koko Suomen lukioille. Työryhmä: Mari Savio, Anna Kokki, Savonlinnan Taidelukion opettajat, yli 90 Taidelukion ja Töölön lukion opiskelijaa.

HaastatteluHavainnointiKonseptisuunnitteluKäyttäjätutkimusMuotoilukasvatusOppimateriaalisuunnitteluTiimityöTyöpajaUser testingYhteiskehittäminenYhteissuunnittelu

Yhteistyössä

http://www.taidelukio.fi

https://www.kuvistuubi.fi/muotoilu/

https://piknikpeoplestudio.com

https://muotoilukasvatus.info

Olen toiminut erilaisissa tehtävissä ja aktiivisena jäsenenä Suomen muotoilukasvatusseura ry SuoMussa pian kymmenen vuoden ajan. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä muotoiluoppimisen käyttöä ja tunnettuutta, kehittää menetelmiä ja oppimateriaaleja sekä muotoilukasvattajan työnkuvaa käytännön työkokemuksien kautta.

Olen toiminut: Ohjaajana ja kehittäjänä 2014-, SuoMun koordinaattorina 2019-2020, Design Learning -kurssin opettajana Aalto-yliopistossa 2019-2022. Projektien lisäksi olin vuonna 2019 kehittämässä SuoMun strategiaa ja osallistun yhdistyksessä hallitustyöhön, viestintään, tapahtumajärjestämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Tehtäviäni ovat olleet esimerkiksi viestinnän suunnittelu & toteutus, ohjeistukset ja tuntisisältöjen suunnittelu, tuotanto- myynti- ja koordinaatiotyö, apurahojen hakeminen sekä tiimien kokoaminen ja johtaminen. SuoMussa olen osallistunut muun muassa seuraaviin projekteihin ja hankkeisiin: 1) HDW Lasten designviikko 2023 – yhdistyksen viestintä, ohjaus tapahtumassa. 2) PechaKucha -materiaali kouluille Helsingin kulttuurippolkuun yhteistyössä Helsinki Design Weekin kanssa – materiaalikehitys.3) Helsingin muodot -muotoilusuunnistus, Helsinki-päivän luova teko 2021. 4) SuoMun iltatee -tapahtumasarja – konseptin kehittäminen, tuotanto.5) Tehdes -kehitysprojekti yhteistyössä XAMKin ja Kouvolan kaupungin kanssa- sisältökehittäminen, ohjaus, viestintä. 6) Helsinki-Kouvola Crossover ammattilaispäivät Tehtaanmäen koululla yhteistyössä XAMKin ja Kouvolan kaupungin kanssa – muotoilututkimus, raportointi. + Erilaiset tapahtumat ja työpajat Suomessa ja ulkomailla, mm. Färsaarilla Nordic Housessa, Helsinki Design Weekin lasten designviikolla jne. Kuva: Northern Dimension Future Forum 2019

KirjoittaminenKonseptisuunnitteluMuotoilukasvatusTyöpajaYhteiskehittäminenYhteissuunnittelu

Yhteistyössä

.muotoilukasvatus.info

Strateginen muotoilu

2021

Suunnittelin ja toteutin Aula-työkodin strategiatyötä 2022-2024 tukevan asiakas- ja sidosryhmätutkimuksen syksyllä 2021. Aula tarjoaa monipuolista päiväaikaista toimintaa ja valmennusta vammaisille ihmisille Helsingissä.

Tutkimukseen sisältyivät työpajat Aulan asiakkaille heidän toimipisteessään, verkkokysely sidosryhmille ja verkkokysely opiskelijoille. Verkkokyselyiden tueksi kuvasin videot, joissa kerroin projektista. Videoita voitiin käyttää esimerkiksi luokkahuoneessa kyselyn täyttämisen tukena.Tuloksena kerättiin palautetta toiminnasta ja ideoita kehittämiseen asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta.Projektin suunnittelu ja toteutus: Anna Kokki / Piknik People Studio Oy. Kuva: Joonas Luotonen / Piknik People Studio Oy

HaastatteluKäyttäjätutkimusTyöpajaVerkkokyselyYhteiskehittäminen

Strateginen muotoilu

2023

Vuoden 2023 työskentelen Taiken 1-vuotisella valtion taiteilija-apurahalla muotoilijan identiteettiä ja ympäristökriisiä tutkivan kirjoitusprojektin parissa. Esseeseen nojaavassa projektissani työstän tekstejä ympäristökriisin ja kestävyysmurroksen teemoista, tavoitteenani kuvata kaupallisella puolella toimivan muotoilijan kokemusta ja näkökulmaa monipuolisesti.

Projektissa olen tutkinut eri ajattelijoiden tekstejä ja viime aikaisia kehityksiä muotoilualalla. Lisäksi keväällä 2023 haastattelin muotoilijoita heidän työstään ja näkemyksistään ympäristökriisiin liittyen. Apurahatyö jatkuu vuoden 2023 loppuun. Kuva: työpöytäni kesällä 2023 Etelä-Savossa / oma arkisto. #taiketukee

HaastatteluKirjoittaminen

Yhteistyössä

Taiteen edistämiskeskus Taike

2022

Hakola Design Daysin työpajoissa syksyllä 2021 lapset pääsivät suunnittelemaan unelmahuonekalujaan. Raati valitsi kolme voittajaa, joista valmistettiin ihan oikeat huonekalut Hakolan Jurvan tehtaalla. Minimööpelit -näyttelyssä Glasshouse Helsingissä maaliskuussa 2022 esillä olivat prototyyppien lisäksi kaikkien osallistujien työt muoto- ja studiokuvissa.

Hakola Design Days -viikolla syyskuussa 2022 järjestettiin minimööpelipaja lapsille viikonloppuna ja palttinapaja arkipäivinä aikuisille. Palttinapajassa suunniteltiin omaa kuosia paperikudonnan avulla. Pajoihin pystyi osallistumaan Hakolan liikkeessä Annankadulla arkipäivinä. Palttinapajan voittajien kangassuunnitelman toteutti Annalan kutomo. Minimööpelipajoissa lapset tekivät värikkäästä silkkisavesta omia huonekaluja. Kaikkien osallistujien työt valokuvattiin ministudiossa ja tekijöistä otettiin muotokuvat minihuonekalujen kanssa. Kolmen voittajan huonekalut valmistettiin oikeasti Hakolan tehtaalla Jurvassa. Palttinapajan ja minimööpeleiden voittajat valitsi arvoisa kilpailuraati: Hakolan toimitusjohtaja Annaleena Hakola, professori emerita & tekstiilitaiteilija Helena Hyvönen & muodin moniosaaja Sami Sykkö. Hakola Minimööpelit -näyttely Glasshouse Helsingissä esitteli koko prosessin kuvina ja videon kautta ja valmiit lasten suunnittelemat huonekalut. Näyttelyyn suunnitellussa palikkapajassa kävijät saivat rakentaa värikkäistä palikoista omia huonekaluideoitaan. Tiimi: Mari Savio ja Anna Kokki, tuotanto, muotoilukasvatus, konseptisuunnittelu /Piknik People Studio Oy. Ikkunateippaukset näyttelyyn: Muodoste Design Studio Oy. Kuva: Ulla Kokki 2022.

KonseptisuunnitteluMuotoilukasvatusTiimityö

Palvelumuotoilu

2022

Helsingistä löytyy runsaasti sijoitettua taidetta eri kohteista. Taideteoksia on paljon helsinkiläisissä kouluissa ja HAMissa haluttiin tutkia, miten lapset voisivat jakaa taidekokemuksia oman koulun taideteoksista digitaalisesti. Viidesluokkalaisten kanssa lähdimme tutkimaan, miten ajatukset tallentuvat videolle.

Työpajojen kautta tutustuimme kouluun sijoitettuun taiteeseen ja kokeilimme, miten koulun omilla iPadeilla oppilaat voivat itse tallentaa kokemuksiaan. Meille Mari Savion kanssa oli tärkeää, että oppilaiden ääni ja kädenjälki näkyy aidosti materiaalissa, ja ohjasimme heitä kuvaamaan ja editoimaan videoita itse. Tuloksia työpajoista on voinut nähdä HAMin sosiaalisen median kanavissa kesällä 2023. Projekti totetuttiin HAM Helsingin taidemuseon, Snellmanin ala-asteen koulun ja Piknik People Studio Oyn yhteistyönä. Lisäksi kuvaamisen asiantuntijana meitä avusti Sami Lamberg Kapina Oy:stä. Tiimi: Piknik People Studio Oy: Mari Savio ja Anna Kokki, projektin suunnittelu ja toteutus. Siri Lumme, projektiassistentti ja ohjaus. Yhteistyössä: Antti Kauppinen /HAM Helsingin taidemuseo, Snellmanin ala-asteen koulu /5c -luokka, Sami Lamberg/Kapina Oy. Kuva: Sami Lamberg/ Kapina Oy.

FasilitointiKokeiluMuotoilukasvatusTiimityöTyöpajaYhteiskehittäminenYhteissuunnittelu

Suunnittelimme monikäyttöisen Tutori -tuotesarjan arjen apuriksi. Tuotesarjaan kuuluvat päiväämätön bujo-kalenteri, viikkolehtiö, kuukausijulistelehtiö, kolme erilaista vihkoa, kirjanmerkkikalenteri ja kaikkiin yhteensopivat tarra-arkit, joiden avulla koristelet, otsikoit ja organisoit opiskelut ja työt.

Konsepti, sisältösuunnittelu ja käsikirjoitus: Mari Savio ja Anna Kokki /Piknik People Studio Oy. Graafinen suunnittelu: Joonas Luotonen /Piknik People Studio Oy. Kuva: Tuotteet Putingin paperikaupassa / Anna Kokki.

Konseptisuunnittelu

Kaupunkimuotoilu

2022

Työskentelin Helsingin kesäkatujen projektikoordinaattorina Kaupunkiympäristön toimialalla vuonna 2022. Työtehtäviini kuuluivat yhteyshenkilönä toimiminen eri toimijoiden välillä, tapahtumallisuuden edistäminen kesäkaduilla sekä erilaiset havainnointi- ja kokeilua tukevien tutkimusten tekeminen.

Puolen vuoden aikana taustoitin, dokumentoin ja kehitin katukokeilun tapahtumallisuuden malleja. Pääsin tutustumaan muiden Pohjoismaisten kaupunkien kesäkatukokeiluihin ja yhdessä tiimin kanssa ja kokosin katukokeiluista kattavan benchmark-aineiston. Tämän lisäksi toteutin muuta tutkimusta tukevan havainnoinnin hyödyntäen Gehl Instituten havainnointityökaluja. Kesäkatujen lisäksi pääsin tutustumaan Helsingin Placemaking -toimintaan ja Malmilla kesällä 2022 tehtyihin projekteihin. Tiimi: Henna Hovi & Sirje Lappalainen, projektipäälliköt. Anna Kokki, projentikoordinaattori. Helsingin kaupunkiympäristön toimiala (KYMP). Yhteistyössä: Salla Ahokas, projektipäällikkö Helsinki Placemaking. Helsingin elävät kadut -tuotantotiimi, Helsingin Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala (KUVA). Kuva: Veikko Somerpuro 2022.

BenchmarkHaastatteluHavainnointiKokeiluTiimityöYhteiskehittäminen

Yhteistyössä

Työkalut ja menetelmät

Fasilitointi
Havainnointi
Kokeilu
Muotoiluluotain
Tiimityö
Työpaja
Konseptisuunnittelu
Muotoilukasvatus
Oppimateriaalisuunnittelu
User testing
Yhteiskehittäminen
Haastattelu
Käyttäjätutkimus
Yhteissuunnittelu
Kirjoittaminen
Verkkokysely
Benchmark

Yhteistyössä

Lisää samankaltaisia profiileja

Matti Pärssinen
Matti Pärssinen
Arkkitehtuuri
Maija Marvaila
Maija Marvaila
Sisustusarkkitehtuuri
Johannes Rantasalo
Johannes Rantasalo
Lasitaide
Soile Hovila
Soile Hovila
Tekstiilitaide
Eero Hintsanen
Eero Hintsanen
Korumuotoilu