Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskus
KEHA-keskuksessa on haettavana Work in Finland johtavan kehittämisasiantuntijan määräaikainen tehtävä ajalle 1.6.2025-31.12.2026. Kehittämisasiantuntijan tehtävä sijoittuu Kansainväliset rekrytoinnit ja kotoutuminen -yksikön Kansainvälisen rekrytoinnin palvelut -ryhmään.
KEHA-keskuksen Work in Finland -toiminnossa kehitetään ja toimeenpannaan kansainvälisen rekrytoinnin valtiollisia valtakunnallisia palveluita yhteistyössä Business Finlandin kanssa. KEHA-keskuksen Work in Finland -toimintaa ohjaa mm. ELY/KEHA -laki, Eures -asetus, työvoimapalveluiden järjestämislaki sekä Talent Boost -ohjelma.
KEHA-keskuksen Work in Finlandin johtavana kehittämisasiantuntijana mm.
– Osallistut Work in Finland -toiminnan kehittämiseen johtavan asiantuntijan roolissa
– Vastaat Work in Finland -toiminnan sidosryhmäyhteistyöstä, kumppanuuksista, asiakaslähtöisyydestä ja asiakasorganisaatioiden käyttäjäkokemuksesta
– Tuet ryhmäpäällikköä Work in Finland toiminnan johtamisessa ja koordinaatiossa sekä osallistut lausuntojen kirjaamiseen ja lainsäädäntöhankkeiden valmisteluun
– Tuet ryhmäpäällikköä EURES Suomen kansallisessa koordinaatiossa
– Suunnittelet toimintaprosesseja KEHA-keskuksen vastuulle kuuluville kansainvälisen rekrytoinnin tukitoiminnoille EU/ETA alueilta sekä kolmansista maista
– Osallistut Work in Finland työnantaja- ja yrityspalveluiden suunnitteluun ja hankintaan
– Osallistut Work in Finland -toiminnan tavoitteiden asetantaan, seurantaan ja raportointiin
– Osallistut Work in Finland -palveluiden asiakasprosessien kehittämiseen ja seuraat Work in Finland palveluiden asiakastyytyväisyyttä
– Osallistut aktiivisesti yritys- ja sidosryhmätapahtumiin Suomessa edustaen Work in Finland -toimintaa
– Koordinoit, suunnittelet ja toteutat Work in Finlandin osaajille ja työnantajille suunnattua viestintää
– Tuotat, ylläpidät ja suunnittelet tarpeen mukaisesti sisältöä esimerkiksi Työmarkkinatorille ja Work in Finland -sivustoille
Hakijalta odotamme
Hakijalta odotamme:
Tehtävässä tarvitaan asiantuntijakokemusta työvoimahallinnosta useamman vuoden ajalta. Erityisesti tehtävässä korostuu kokemus vaativista suunnittelu,- koordinaatio- ja kehittämistehtävistä sekä osaaminen monialaisesta yhteistyöstä, verkostotyöskentelystä ja kumppanuuksista. Uusien ratkaisujen kehittämisessä ja niiden toimeenpanon tukemisessa tarvitaan luovuutta ja usein myös monien eri intressien vaativaa yhteensovittamista. Ratkaisukeskeinen tavoitteellinen työote korostuu palveluorganisaatiossa, joka pyrkii nopeasti ja tehokkaasti kehittämään omaa, kumppaniensa ja asiakasvirastojen toimintaa ja vaikuttavuutta kansainvälisissä rekrytoinneissa.
Tehtävässä korostuu kansainvälisen rekrytoinnin asiakkuuksien, kumppanuuksien, verkostojen ja toimintamallien tuntemus sekä em. prosesseihin, säädöksiin ja ohjeisiin sekä palvelujärjestelmään liittyvä osaaminen. Eduksi johtavan kehittämisasiantuntijan tehtävänhoidossa on ajankohtaiset tiedot ja kokemus Work in Finland -toiminnosta sekä valtakunnallisista kehittämis- ja vastuutehtävistä. Tehtävässä tarvitaan käytännössä osoitettua vahvaa tuntemusta kansainvälisen rekrytoinnin monimuotoisesta toimintaympäristöstä sekä prosesseista, asiakkuuksista, palveluista ja verkostoista. Tehtävässä tarvitaan ymmärrystä ja osaamista Suomen työmarkkinoiden toimivuudesta, monimuotoisesta työelämästä sekä eettisestä ja sosiaalisesti kestävästä rekrytoinnista.
Em. lisäksi tehtävässä korostuvat:
– Kokemus poikkihallinnollisesta yhteistyötä
– Kokemus valtakunnallisesta kansainvälisten rekrytointien ja Work in Finlandin kehittämistyöstä
– Kokemus EURES-työstä ja EURES:n kansallisesta koordinaatiosta
– Kokemus valtakunnallisten julkisten kansainvälisen rekrytoinnin palveluiden kehittämisestä ja hankinnasta
– KEHA-keskuksen kansainvälisen rekrytoinnin palveluita sääntelevän lainsäädännön ja Work in Finland -toiminnon tavoitteiden tuntemus
– Kokemus kansainväliseen rekrytointiin liittyvän viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta
– Ennakoiva, tulevaisuussuuntautunut, asiakaslähtöinen, ratkaisukeskeinen ja
konsultatiivinen kehittämisote
– Digitaalisten työskentely-ympäristöjen ja tiedolla johtamisen alustojen
hyödyntämisen osaaminen sekä digitaalisiin palveluihin liittyvä määrittelykyky
– Yhteistyön johtamisen taidot, verkostojen johtaminen ja verkostoissa
työskentely
– Erinomainen koordinointikyky, kokonaisuuksien hallinta, tiedon omaksuminen ja soveltaminen
– Palvelumuotoilu ja -konseptointi asiakaslähtöisiksi kokonaisuuksiksi
– Kokemus julkisista hankinnoista
– Julkishallinnon periaatteiden tuntemus
– Itsenäinen harkinta- ja päätöksentekokyky muuttuvassa toimintaympäristössä
Odotamme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa tai vastaavien tietojen ja taitojen osoittamista työhistorialla.
Työssä tarvittava kielitaito:
Hyvä kirjallinen ja suullinen ilmaisu- ja esiintymistaito ovat välttämättömiä ominaisuuksia. Suomen ja ruotsin kielen lisäksi tarvitaan tehtävän kansainvälisen luonteen vuoksi hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Tarjoamme sinulle
Työnantajan tukema lounas-, kulttuuri- ja liikuntaetu. Laaja työterveyshuolto.
Yhteystietomme
Ryhmäpäällikkö Jannika Saario
jannika.saario@ely-keskus.fiHakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
- Kirjaamo KEHA-keskus
PL 1000
50101 Mikkeli
Työnantaja
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset) kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) on valtakunnallinen, maantieteellisesti hajautetulla toimintamallilla ja verkostomaisesti toimiva ELY-keskusten kehittämis- ja hallintopalveluja tuottava virasto.
Sijainti
Mikkeli, Nurmes, Oulu, Pori, Raahe, Rovaniemi, Salla, Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Imatra, Lapinjärvi, Joensuu, Jyväskylä, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa, Varkaus, Kajaani, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lieksa
Tehtävän tiedot
Muut tehtävän tiedot
- Lisätietoja: Toimipaikka voi sijaita missä tahansa ELY-keskuksen toimipaikassa, sopimuksen mukaan.
Huomioithan, että Valtiolle.fi -järjestelmässä täytettävälle hakemukselle ei ole tässä rekrytointiprosessissa mahdollista lisätä liitteitä (kuten cv tai hakemuskirje). Huolehdithan siitä, että hakulomakkeellasi on täytettynä kaikki hakuprosessissa merkitykselliseksi katsomasi tieto.
Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia. - Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Etätyömahdollisuus sopimuksen mukaan.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Lisätietoja työajoista: Liukuva työaika
- Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa kuuden kuukauden koeaikaa
- Palkkatiedot: ELY-keskuksissa ja KEHA-keskuksessa on käytössä tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkkausjärjestelmä. Haettavana oleva tehtävä sijoittuu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle E10a (3 616,11 euroa/kk). Tyypillinen uuden henkilön suoriutumiseen perustuva palkanosa on 8,25 – 17,5 % vaativuuteen perustuvasta palkanosasta.