Kirsti Taiviola

  • Julkinen taide
  • Lasitaide
  • Valaistussuunnittelu
  • Taiteilija
  • Muotoilija
  • Opettaja
  • Uusimaa

SULA design

  • Kokenut

Kirsti Taiviola on lasiin erikoistunut taiteilija, muotoilija ja opettaja. Punaisena lankana Taiviolan uralla on ollut kiinnostus valoon sekä lasin mahdollisuuksiin havainnon välittämisen ja näkyväksi tekemisen välineinä. Teoksissaan hän on tarkastellut mm. aineen ja aineettomuuden suhdetta sekä käsityöhön ja tekijyyteen liittyviä kysymyksiä.

Taiviolan teokset kunnioittavat usein lasinvalmistukseen liittyvää käsityöperinnettä. Lasi on hänelle ennen kaikkea väline työskennellä valon ja värin kokemuksen parissa. Hän käyttää teoksissaan usein käsinpuhallettuja lasilinssejä, joiden optiikkaa hän hyödyntää erilaisten valon heijastuskuvioiden tuottamisessa. 

Taiteilijatyönsä ohella Kirsti Taiviola on toiminut pitkään opettajana Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, jossa hän opettaa lasitaidetta ja -muotoilua. Hän työskentelee Savion taiteilijayhteisössä Keravalla.


Työhistoria

Avaa CV

Työkokemus

Päivitetty 4/2023

Koulutushistoria

Taideteollinen korkeakoulu; Keramiikka- ja lasisuunnittelun koulutusohjelma

Taiteen maisteri

1995 – 2001


Aalto-yliopisto & Tampereen yliopisto

Yliopisto-opettajan diplomi, Taide-, muotoilu- ja arkkitehtuurialan pedagogiset opinnot, 60 ECT

2012 – 2013

Työnäytteet

Julkinen taide

2021

AlttariteosSöderkullan kirkko, SipooMateriaalit: muottiinpuhallettu lasi, teräsKoko: n. 11m x 1,5m x 0,2m

Auringon laulu -teos voitti vuonna 2019 Sipoon seurakuntayhtymän järjestämän kutsukilpailun, jolla etsittiin alttariteosta Söderkullan kirkkoon. Teoksen keskeinen innoittaja on Franciscus Assisilaisen koko luomakuntaa syleilevä Aurinkolaulu-rukous. Teoksen valmistusprosessi oli toteutustavaltaan yhteisöä osallistava: seurakuntalaiset lähettivät minulle kuvaamiaan luontokuvia, joissa luonnon pyhyys tai merkityksellisyys heidän mielestään ilmeni. Luontokuvien pohjalta suunnittelin kullekin lasiosalle omanlaisensa värityksen. Yhteensä 365 uniikista käsinpuhalletusta lasiosasta muodostettu kokonaisuus on abstrakti tulkinta vehreästä maisemasta aamu- tai iltaruskon aikaan. Lasiosat puhallettiin Nuutajärvellä yhteistyössä Ammattiopisto Tavastian lasikoulun kanssa. Luontokuvat on dokumentoitu kirjasarjaksi, jota yleisö pääsee kirkossa selailemaan. Teos valmistui alkuvuonna 2021 ja teoksen valaistus saman vuoden lopulla.

Lasinpuhallus

Julkinen taide

2022

Kastepuu Tapiolan kirkko, EspooMateriaalit: Käsinpuhallettu lasi, alumiinipronssi, valoKoko: n. 3m x 4x x 0,5m

Paju on Tapiolan kirkkoon tilaustyönä toteutettu kastetaideteos. Puun lehvästöä muistuttava, valon heijastuksista muodostuva kuvio on projisoitu seinälle käsinpuhalletun lasilinssin avulla. Lehvästön suojassa on pronssista valettu puun oksa, johon kastettujen lasten nimet ripustetaan paperilehdille kirjoitettuina. Vuoden saatossa oksasta riippuva lehvästö kasvaa vähitellen, mikä muistuttaa uudesta elämästä ja uusista seurakuntalaisista.

LasinpuhallusPronssivaluValoprojisointi

Julkinen taide

2021

ValotaideteosSijainti: Opintoputki, Kluuvi, HelsinkiMateriaalit: Käsinpuhallettu lasi, muokatut valaisimet

Kenno on tilaustyönä Helsingin Yliopiston metroasemalle johtavaan nk. Opintoputki-käytävään toteutettu valotaideteos. Teos on tutkielma hunajakennokuviosta tunnelin aaltoilevalla katto- ja seinäpinnalla. Tunnelin Yliopistonkadun puoleisessa päässä kuvio kohoaa selkeänä ja jämptinä kattoa kohti kunnes se tunnelia alaspäin edetessään alkaa venyä ja pyöristyä katon pinnan muotoja seuraten. Syvemmin tunnelissa kuvio palaa jälleen kulmikkaaseen muotoonsa.

KäsityöLasinpuhallusValoprojisointi

Yhteistyössä

Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL)

https://hmtarkkitehdit.fi/liikennerakennukset/yliopiston-metroasema/

https://www.granlundgroup.com/services/lighting-design/

misal.fi

Valaistussuunnittelu

2022

ValotaideteosSijainti: Aleksanterinkaaren sisäkehän asuinalue, PorvooMateriaalit: Käsinpuhallettu lasi, muokatut valaisimet

Loisto on valotaideteos Aleksanterinkaaren sisäkehän asuinalueella Porvoossa. Teos koostuu kahdeksan eri asuinrakennuksen julkisivuille toteutetuista erilaisista valoprojisoinneista. Käsinpuhallettujen lasilinssien avulla toteutetut projisoinnit kuvaavat viitteellisesti merellä navigoinnissa käytettyjä loistoja tai soihtuja. Ne ohjaavat kulkijoita Aleksanterinkaaren sisäkehän asuinalueella hämärän ja pimeän aikaan. Kunkin rakennuksen sisäänkäyntiseinustalla on omanlaisensa kuvioprojisointi. Teos valmistui kolmessa vaiheessa vuosina 2018-2022 osana Porvoon Länsirannan taideohjelmaa. Tilaaja: Porvoon kaupunki.

InstallaatioKäsityöLasinpuhallusValoprojisointi

Lasitaide

2021

Installaatio Materiaalit: Käsinpuhallettu lasi & tuloste kapalevylleKoko: n. 30 cm x 300 cm x 50 cm

Kymmentä suomalaista lasinpuhaltajaa pyydettiin puhaltamaan kolme esinettä: lautanen, kannu ja pikari. Jokainen puhaltaja sai samat ohjeet työhön: kutakin esinettä puhalletaan vain muutaman kerran eikä muotteja käytetä. Tausta-ajatuksena oli tuoda teoksessa esille puhallusprosessin alkuvaiheen versioita, joissa on jäljellä viitteitä puhaltajan kädenjäljestä ja persoonallisesta lähestymistavasta uuden esineen toteutuksessa. Lopputulos sai siis näyttää keskeneräiseltä.Teosta ei ole tarkoitus katsoa kilpailunäkökulmasta puhallustaidon vertailuna – kyse on käsityömäisen lasinpuhallusprosessin havainnollistamisesta ja tekijän merkityksestä esineen toteutukselle.Lasinpuhaltajat: Alma Jantunen, Johannes Rantasalo, Jaakko Liikanen, Marika Kinnunen, Sara Hulkkonen, Kaappo Lähdesmäki, Antti Torstensson, Tero ja Hanna Välimaa, Kari Alakoski, Marja Hepo-AhoKuva EMPIRIA-näyttelystä Suomen lasimuseossa 2021: Vesa Laitinen

KäsityöLasinpuhallus

Lasitaide

2021

InstallaatioMateriaalit: Muottiinpuhallettu lasi, puu, led-valoKoko: 1,3 m x 11 m x 11 m

KEHRÄ-projekti sai alkunsa halusta havainnoida sitä osaa vuodesta, jolloin päivät alkavat pidetä ja valon määrä lisääntyä. Ajanjaksolla 21.12.2017-21.6.2018 tein muistiinpanoja havainnoistani joka-aamuisista auringonnousuista: huomioita taivaanrannan värimaailmasta, valoisuudesta, säätilasta ja hetken tunnelmasta. Muokkasin muistiinpanoni työohjeiksi, joiden mukaan muottipuhallettavien lasiesineiden väritys ja kuviointi toteutettiin. Ammattiopisto Tavastian lasikoulun opiskelijat valmistivat teoksen lasiosat Nuutajärvellä. Valmistus:Lasinpuhaltaja Manuel DiemerLasinpuhallustiimin jäsenet: Ammattiopisto Tavastian opiskelijat Kaisa Reponen, Julia Töyrylä, Markus Aremo, Matti Pasanen, Henna Holopainen, Alge Kavailiuskaite, Ha Inchul, Teemu Kylvö, Tommi Tikkinen, Mikko Malkki, Sauli Ylirönni ja Ammattiopisto Tavastian opettajat Sara Hulkkonen ja Marika Kinnunen Hanketta tukivat Taiteen edistämiskeskus ja Askon säätiöKuva EMPIRIA-näyttelystä Suomen lasimuseossa 2021: Vesa Laitinen

KäsityöLasinpuhallus

Lasitaide

2021

SeinäteosMateriaali: Käsinpuhallettu lasiKoko: 127 cm x 172 cm x 16 cm

Teos koostuu n. 400 lasipalasta, jotka jäivät yli Auringon laulu -alttariteoksen valmistamisesta. Osat ovat nk. kaulaosia, jotka leikattiin pois muottiinpuhalletuista lasiosista. Monivärinen lasi on hankalasti kierrätettävää, joten se päätyy usein jätteeksi. Teos sai alkunsa, kun aikani katselin näitä pieniä värikkäitä osia. En raaskinut heittää niitä pois, sillä ne olivat mielestäni kauniita kaikkine lohkeamineen ja sahausjälkineenkin. Pikkuhiljaa silmä alkoi laittaa paloja järjestykseen, sillä näin niissä maiseman. Teos on pohdinta tunnistamisen tapahtumasta ja materiaalin arvosta.

KäsityöLasinpuhallus

Visuaalinen taide

2021

InstallaatioMateriaali: vanhat hiontakuvioidut juomalasit, valoKoko: 1,5 m x 1,8 m x 1,8 m

Seppele on pohdinta siitä, millaista tietoa esineisiin tallentuu. Olen vuosien saatossa kerännyt kasviaiheisia hiottuja lasiesineitä eri kirpputoreilta. Lasien kerääminen on ollut kuin kasvien keräämistä herbaarioon. Lasien kuviointijälkeä tarkastelemalla voi tehdä havaintoja mm. hiontatyön tarkkuudesta ja laadusta, käytettyjen hiontaterien mallista sekä kuvioaiheiden tyylistä.Teos nostaa esiin ajatuksen välineen ja sen käyttäjän suhteesta ja siitä, miten väline usein ohjaa ajattelua. Se on myös nostalginen katse menneeseen, jossa kepeään kukka-aiheeseen sekoittuu häivähdys luopumisen haikeutta.

InstallaatioKäsityöValoprojisointi

Julkinen taide

2019

ValoteosSijainti: Helsinki-Vantaan lentoasema, T2Materiaalit: Käsinpuhallettu lasi, erikoisvalmisteinen valaisin

Neljä erilaista valoprojisointikuviota toteutettiin mittatilaustyönä tehtyjen valaisimien ja käsinpuhallettujen lasilinssien avulla. Kuviot (lumihiutale, lintu, lehti ja perhonen) vaihdetaan neljä kertaa vuodessa eri vuodenaikojen mukaan.

InstallaatioKäsityöLasinpuhallusValoprojisointi

Yhteistyössä

https://www.pesark.com/InteriorDesign/pages/helsinkiairport.html

https://misal.fi

https://www.lasismi.fi/lasismi

Lasitaide

2012

Lasitiilen kehitysprojekti

Kiinan Wuxissa sijaitsevan Wuxi Grand Theatren lämpiön seinän lasitiilimallin kehitysprojekti yhteistyössä PES-Arkkitehdit Oy:n ja Aalto-yliopiston kanssa. Toimin projektissa asiantuntijana lasitiilen muotoiluun ja valmistukseen liittyen. Teatterin pääsalin ulkoseinien pinnan aaltoileva muoto koostuu 17000 tilaustyönä toteutetusta, erikoisvalmisteisesta puristelasitiilestä. Arkkitehdin toiveesta lasiseinän tuli muistuttaa järvien välkehtivää vettä.Teatteri avautui yleisölle vuonna 2012. 

Konseptisuunnittelu

Korumuotoilu

2013

Aalto-yliopiston dekaanien käädytMaa, Ilma, Tuli ja Vesi sekä Origami ja AurumMateriaalit: hopea, keramiikka, kulta, marmori, puu, onyksi, howliitti, hiilikuitu, lasi, kupari

Kilpailutyö Maa, Ilma, Tuli ja Vesi voitti 1. palkinnon Aalto-yliopiston teknisten korkeakoulujen dekaanien käätyjen suunnittelusta järjestetyssä kutsukilpailussa vuonna 2012. Vuotta myöhemmin suunniteltiin uudet käädyt myös Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä Kauppakorkeakoulun dekaaneille. Eri käätyjä yhdistää samankaltainen hopeahelmistä punottu kehä, joka edustaa Aalto-yliopistoa. Käädyn toinen kehä on valmistettu kutakin korkeakoulua kuvaavasta materiaalista.Kuvassa vasemmalta:Sähkötekniikan korkeak.: TuliKemian tekniikan korkeak: VesiPerustieteiden korkeak.: IlmaKauppakorkeak.: AurumTaiteiden ja suunnittelun korkeak.: OrigamiInsinööritieteiden korkeak.: Maa

HelmityöHopeatyöKäsityö

Työkalut ja menetelmät

Lasinpuhallus
Pronssivalu
Valoprojisointi
Käsityö
Installaatio
Konseptisuunnittelu
Helmityö
Hopeatyö

Materiaalit

Lasi
Metallit
Jalometallit
Kivi
Puu
Savi

Yhteistyössä

Lisää samankaltaisia profiileja

Saara Korppi
Saara Korppi
Lasitaide
Chao-Hsien Kuo
Chao-Hsien Kuo
Korumuotoilu
Anni Pitkäjärvi
Anni Pitkäjärvi
Kalustesuunnittelu
Elina Rebers
Elina Rebers
Tekstiilisuunnittelu