Chief Growth Officer

Työpaikat

Fyra

Uusimaa

Fyra on pohjoismaiden johtava suunnittelutoimisto ja sisustusarkkitehtuurin edelläkävijä. Olemme vakiinnuttaneet vahvan markkina-aseman Suomessa vaativissa työympäristö-, hospitality-, kiinteistökehitys- ja asuntosuunnitteluhankkeissa, ja asiakkainamme on johtavia yrityksiä sekä vahvoja kansainvälisiä hotellibrändejä.

Nyt olemme aidosti uudessa kasvuvaiheessa. Rakennamme parhaillaan uutta kasvustrategiaa – ja haemme Chief Growth Officeria viemään myyntimme näkemyksellisesti seuraavalle tasolle.

Tämä on harvinainen tilaisuus päästä mukaan ratkaisevaan muutoskohtaan: vaikuttaa suuntaan, rakentaa kansainvälistä myyntiä ja olla osa kasvutarinaa, jollaista suomalaisessa luovan alan toimistossa ei ole aiemmin tehty. Tässä roolissa pääset sekä kehittämään olemassa olevaa myyntiämme että viemään sen uuteen, strategisempaan ja kansainväliseen suuntaan.

Tehtävässä

Vahvistat Suomen ydinliiketoimintaa ja olet mukana kehittämässä kansainvälistä kasvua. Myynnin ensisijaisena fokuksena on Suomi, ja kansainvälisen myynnin kehittäminen kuuluu tehtävänkuvaan.

Tavoitteena on kehittää myyntiä ja tarjoamaa strategisempaan suuntaan sekä kehittää myyntiprosessia, joka kilpailee arvolla ja konseptiosaamisella eikä niinkään hinnalla. Varmistat myös, että myynti, positiointi ja markkinointi tukevat toisiaan johdonmukaisesti.

Fyra on 23 hengen asiantuntijayhteisö. Se tarkoittaa, että tässä roolissa sekä kehität myynnin strategiaa että teet käytännön työn itse, prospektoinnista ja tapaamisista tarjouksiin ja kaupan klousaamiseen. Tukenasi on olemassa oleva asiakaskunta, vahvat referenssit ja toimiva pohja, jonka päälle rakennat. Haemme tekijää, joka nauttii yhtä lailla strategiasta kuin siitä, että tarttuu itse toimeen.

Keskeiset vastuualueet

  • Uusmyynti ja avainasiakkuudet: uusasiakashankinta sekä olemassa olevien avainasiakkuuksien kasvattaminen ja syventäminen.
  • Hinnoittelumallien ja tarjoaman kehitys: myynnin kasvattaminen ja palvelutarjoaman kehittäminen strategisempaan, korkeamman arvonluonnin suuntaan.
  • Myynnin näkemyksellinen johtaminen ja kehittäminen: pipelinen tavoitteellinen johtaminen, myyntiprosessien, mittaristojen ja toimintamallien kehittäminen sekä sen varmistaminen, että Fyran brändipositio näkyy johdonmukaisesti myynnissä, tarjouksissa ja markkinoinnissa.
  • Kansainvälisen myynnin kehittäminen yhdessä johdon kanssa: kansainvälisen kasvun kehittäminen sekä olemassa olevien suhteiden aktivointi ja ylläpito.

Toivomme sinulta

  • Vahvaa näyttöä strategisesta projektimyynnistä
  • Kokemusta aktiivisesta B2B-myynnistä C-tason päättäjille
  • B2B-ratkaisu- ja arvomyynnin taustaa asiantuntijapalveluissa
  • Ymmärrystä premium-positioinnista ja hinnoitteluvoiman rakentamisesta
  • Valmiutta tarttua itse toimeen myynnin jokaisessa vaiheessa, prospektoinnista tarjouksiin ja klousaamiseen.
  • Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa

Eduksi katsotaan kansainvälisen myynnin kokemus sekä kokemus myynnin ja markkinoinnin integraatiosta.

Mitä tarjoamme

Paikan johtoryhmässä ja aidon mandaatin rakentaa Fyran myynti seuraavaan vaiheeseen. Pääset muokkaamaan myyntiä, hinnoittelua ja tarjoamaa – tukenasi tunnustettu brändi, vahva referenssipohja ja kasvuun sitoutunut johto. Ennen kaikkea mahdollisuuden päästä mukaan isoon ja kiinnostavaan muutokseen: Fyra on strategisessa käännekohdassa, ja tässä roolissa on suora vaikutus yrityksen suuntaan.

Rooli on osa johtoryhmää ja raportoit toimitusjohtajalle.

Kiinnostuitko?

Jätä hakemuksesi ja palkkatoiveesi 31.8.2026 mennessä osoitteeseen careers@fyra.fi. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä s-postilla hanna@fyra.fi.

Yhteystiedot

Hanna Neuvo