Anni Honkajuuri

  • Keramiikkataide
  • Keramiikka
  • Opettaja
  • Kanta-Häme

Visuaalisten taiteiden koulu Aimo

  • Kokenut

Keramiikkataiteilijana innostun hymyistä, pusuista, valumista, palloista ja hempeistä sävyistä mutta myös kullan hohteesta. Toivon että teokseni tuovat iloa ja ihmetystä katsojalle. Olen tehnyt keramiikkatöitä jo muutaman vuosikymmenen, taide ja muotoilu ovat aina kulkeneet rintarinnan töissäni. Taiteilijuus on varmaankin parasta mitä minussa on. Luonnonmuodot ja materiaalit ovat ilahduttavia ja aina ihmeellisiä asioita tutkittavaksi. Luonto näkyy vahvasti teoksissani. Käytän monipuolisesti erilaisia savia, posliinia ja lasitteita töissäni. 

Olen Anni Honkajuuri, muotoilija (Yamk) ja kuvataideopettaja (TaM).
Olen paljasjalkainen Hämeenlinnalainen. Olen virkatyössäni Visiaalisten taiteiden koulu Aimossa Hämeenlinnassa. Koulu tarjoaa taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille, myös vauvoille on tarjolla värikylpyä. Omassa opetustyössäni tärkeintä on luoda oppilailleni positiivia kokonaisvaltaisia kokemuksia taiteen parissa. Haluan korostaa sitä että meillä on monta aistia jolla kokea elämää, ei vain näköaisti vaan myös tunne, tunto, kuulo ja hajuaisti. Yksi tärkein asia on opettaa heitä ajattelemaan taiteen kielellä. Ajatukseni on että taidekoulusta saa makeita eväitä elämää varten vaikkei taiteilijan tie sitä kautta avautuisikaan.

Keramiikkatyöni on vakavasti otettava työ mutta etenen leikkien ja kokeillen, olen aktiivisesti ottanut osaa yhteisnäyttelyihin, työskennellyt Englannissa keramiikkastudiossa, tehnyt keramiikkamatkoja Aasiassa, järjestänyt keramiikka-alan tapahtumia erityisesti Hämeessä. Hämeenlinnan Taidekasarmilla työskentelin 11 vuotta, tätä nykyä työhuoneeni on kodin yhteydessä. Olen Hämeenlinnan Taiteilijaseuran, Taiteilijat O:n sekä tietysti Ornamon jäsen.

Olen pitänyt muutaman yksityisnäyttelyn ja osallistunut yhteisnäyttelyihin myös ulkomailla. Viimeisin teokseni keramiikkainstallaatio Pieniä ihmeitä oli esillä Taidevaltakunta -biennaalissa Hämeenlinnan Taidemuseossa kesällä 2024. Teos koostuu yli 500 keramiikka kappaleesta. Tämä teos nähdään uudelleen kesällä 2025 Annantalon galleriassa Helsingissä.

Työhistoria

Avaa CV

Työkokemus

Päivitetty 4/2024

Visuaalisten taiteiden koulu Aimo, Hämeenlinna

Kuvataideopettaja, keramiikan opettaja

2006 – nykyhetki

Koulutushistoria

Päivitetty 4/2024

Taideteollinen korkeakoulu

Taiteen maisteri

1999 – 2005

Forssan ammatti-instituutti

Artesaani

2007 – 2009

Lahden muotoiluinstituutti

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto, muotoilija

2012 – 2014

Vauvojen Värikylpyohjaajakoulutus, Pori

Värikylpyohjaaja

2015 – 2015

Taideyliopisto

Johdatus kuratointiin

2021 – 2021

Työnäytteet

2024

Mätäs on syntynyt kierrätyssavesta. Kuivattu savi on hyvin puuromaista liettämisen jälkeen se on aseteltava kipsilevyn päälle kuivumaan, jotta sitä voi jälleen muovailla. Nyt en odottanut kovin pitkään vaan aloitin saven työstämisen jo hyvin varhaisessa vaiheessa kipsilevyn päällä. Näin ollen olen saanut saveen kuvioita jotka muistuttavat mielestäni luonnonmuotoja kuten sammalmättäitä tai katinliekoa. Teos on signeerattu takapuolelle ja ripustettavissa seinälle tai sen voi asettaa myös tasolle.

2024

Keramiikkainstallaatio.

Pieniä ihmeitä muistuttaa keraamista kukkaniittyä. Teoksen osat pohjaavat taiteilijan omasta lähiluonnostaan keräämiin luonnonmateriaaleihin ja niistä pystyy tunnistamaan esimerkiksi, siemeniä, kasvin eri osia, kasvustoa, leviä, sieniä ja terälehtiä. Teoksen on toteutettu valetulla ja läpivärjätyllä kivitavara- ja posliinisavella. Osissa on käytetty myös erilaisia lasitteita. Onko tämä tulevaisuuden kukkatarha, joka on vain muisto elävästä ja pölyttäjien rakastamasta värikkyydestä ympärillämme? Näyttelysalin seinäpinnan valtaava niitty on hajuton ja äänetön, eikä se kuhise elämää.  H

Yhteistyössä

2019

Feel it

Kivitavarasavesta ja lasitetut kirjaimet ovat piilossa verhon takana, voit tunnustella kirjaimia. Millaisia tuntemuksia keraaminen pinta herättää?

2019

Yleiskuva yhteisnäyttelystä Galleria Rongasta, Tampereelta

Kuvassa on pellavapaperiveistoksiani vuodelta 2019.

2019

Pellavapaperiposliini veistos

2023

Keraaminen veistos

2024

Keramiikka installaatio

Pieniä ihmeitä koostuu sadoista omalta pihalta kerätyistä kasveista, kukista, terälehdistä, sienistä ja siemenistä.

2019

Pellavapaperiposliiniveistos

Lämmön vaikutuksesta taipuneet kukan terälehdet.

2022

Kaksiosainen veistos

Pellavapaperiposliinista rakennettu veistospari, joka on lasitettu.

2021

Veistos

Käsinrakennettu, läpivärjätty pellavapaperiposliiniveistos. Veistoksessa on käytetty muovailtavaa lasietta, joka on nähtävillä kiiltävinä pisaroina.

2020

Veistos

Pellavapaperiposliinista rakennettu veistos.

2020

Yleiskuva yksityisnäyttelystäni Galleria Uusi Kipinässä, Lahdessa.

2021

Yleiskuva yksityisnäyttelystäni Galleria Paperihuoneelta Hämeenlinnasta.

2023

Yleiskuva näyttelystä.

Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry, saksalaisen Taiteilijaseura BBK-Cellen ja Taidekollektiivi 10+1 yhteisnäyttely. Hämeenlinnassa kesällä 2023. Smile teoksen keraamiset hymyt olivat levittäytyneet pitkin näyttelytilaa.

Yhteistyössä

Lisää samankaltaisia profiileja

Maija Marvaila
Maija Marvaila
Sisustusarkkitehtuuri
Lisa Staudinger
Lisa Staudinger
Graafinen suunnittelu