Hannaliisa Johnson

  • Liiketoimintamuotoilu
  • Puhuja
  • Fasilitaattori
  • Johtaja
  • Uusimaa

Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori/Suomen valtion Team Finland vienninedistämisverkosto ja Enterprise Europe Network lähettiläs

Perustaja ja omistaja, Zeamly Oy

  • Kokenut

Vipuvaikutan työssäni Team Finland ja Enterprise Europe Network -verkostojen rahoitus- ja palvelutarjooman tukemaan suomalaisten yritysten ulkomaankaupan kasvua ja uusien kaupallistettavien innovaatioiden syntyä. Työni ulottuu kotimaasta globaaleihin ulkomaanverkostoihin asti, joita ulkoministeriöllä on kattavasti ympäri maailmaa.

Vaikutan asiantuntemuksellani läpi Suomen vientisektorien, myös puolustusteollisuuden ja kokonaisturvallisuuden markkina-aloitteissa. Suomen teollisuuspoliittisen strategian mukaiset tuotekehitys- ja innovaatiorahoitukset, joilla esimerkiksi vauhditetaan vihreää siirtymää kuuluvat osaamiseeni.

Luovien alojen osalta jaan osaamistani ja pitkää kokemustani kontribuoimalla Suomen luovan talouden strategiaan ja sen toteutumiseen.

Olen ammatilliselta taustaltani kansainvälisesti kokenut muotoilija, yrittäjä, liiketoiminnan kehittäjä ja tiiminvetäjä. Minulla on monipuolista osaamista kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisestä ja verkostoliiketoiminnan skaalaamisesta sekä innovaatioiden tuotekehittämisestä, kaupallistamisesta ja kansainvälistämisestä. Viimeisten noin kahdenkymmenen vuoden aikana työni ovat sijoittuneet kansallisiin ja kansainvälisiin innovaatioekosysteemeihin, myös invest-in toimintaympäristöihin. Toimialat, joiden parissa olen työskennellyt ovat mm. muotoilu, IT ja ohjelmistot, rakennettu ympäristö ja älykkäät kaupungit, elektroniikka, terveysteknologiat, luova teollisuus ja media. Olen urani aikana perustanut kaksi kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavaa yritystä ja johtanut niitä yrittäjänä. Aloitin ammatillisen toiminnan teolliskaupallista työtä tekevänä muotoilijana. Sen jälkeen kansainvälisestä liiketoiminnasta ja sittemmin suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiin vaikuttamisesta sekä ulkomaankaupasta on tullut ammattitoimintani ydintä.

Olen käytettävissä yritystilaisuuksien, seminaarien ja vuorovaikutteisten tapahtumien puhujana, paneelikeskustelujen moderaattorina sekä työpajojen fasilitaattorina. Teen aika ajoin muitakin työprojekteja sekä kirjallista työtä ja minua voi pyytää mukaan julkaisutoimintaan. Vapaa-ajalla promotoin ja lasken ekologisilla PUSU® freeride suksilla, jotta yhä useampi laskija löytäisi alleen vastuullista suomalaista muotoilua.

Työhistoria

Työkokemus

Päivitetty 9/2023

Suomen valtion Team Finland -vienninedistämisverkosto (valtionhallinto)

Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori, Enterprise Europe Network lähettiläs

2023 – nykyhetki

Zeamly Oy

Toimitusjohtaja ja perustaja

2020 – 2023

Koulutushistoria

Aalto University Executive Education

Global Leader; Global Strategy (eMBA)

2017 – 2017

Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu, tuotantotalous

Organisaatio- ja muutosjohtaminen

2015 – 2015

Turun kauppakorkeakoulu

Verkostojohtaminen ja -viestintä

2012 – 2012

Kansainvälisen kaupan koulutuskeskus Fintra

Viennin valmennusohjelma

2009 – 2010

Aalto-yliopisto (Taideteollinen korkeakoulu, 1871-2010)

TaM, Taiteen maisteri

2001 – 2005

Aalto-yliopisto, kauppakorkeakoulu (Helsingin kauppakorkeakoulu, 1911-2010)

Yrittäjyys

2002 – 2003

Royal Melbourne Institute of Technology

Stipendiopinnot

2001 – 2002

Aalto-yliopisto, (Taideteollinen korkeakoulu, 1871-2010)

TaK, Taiteen kandidaatti

1997 – 2000

Gerrit Rietveld Academie

Erasmus vaihto-ohjelma korkeakouluopiskelijoille

1998 – 1999

Työnäytteet

0

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Lisää samankaltaisia profiileja

Carina Blomqvist
Carina Blomqvist
Korumuotoilu
Paula Taipale
Paula Taipale
Taidekäsityö
Alina Korhonen
Alina Korhonen
Tekstiilisuunnittelu
Eeva-Maija Kujanpää
Eeva-Maija Kujanpää
Vaate- ja asustesuunnittelu
Sanna Oksanen
Sanna Oksanen
Sisustusarkkitehtuuri