Kirsti Taiviola

  • Lasitaide
  • Julkinen taide
  • Visuaalinen taide
  • Taiteilija
  • Muotoilija
  • Opettaja
  • Uusimaa

SULA design

  • Kokenut

Kirsti Taiviola on lasiin erikoistunut taiteilija, muotoilija ja opettaja. Punaisena lankana Taiviolan uralla on ollut kiinnostus valoon ja lasin mahdollisuuksiin havainnon välittämisen ja näkyväksi tekemisen välineenä. Teoksissaan hän on tarkastellut mm. aineen ja aineettomuuden suhdetta sekä käsityöhön ja tekijyyteen liittyviä kysymyksiä.

Taiviolan teokset kunnioittavat usein lasinvalmistukseen liittyvää käsityöperinnettä. Lasi on hänelle ennen kaikkea väline työskennellä valon ja värin kokemuksen parissa. Hän käyttää teoksissaan usein käsinpuhallettuja lasilinssejä, joiden optiikkaa hän hyödyntää erilaisten valon heijastuskuvioiden tuottamisessa. 

Kirsti Taiviola työskentelee Savion taiteilijayhteisössä Keravalla. Taiteilijatyönsä ohella Taiviola toimii lasimuotoilun lehtorina Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.


Työhistoria

Avaa CV

Työkokemus

Päivitetty 4/2023

Koulutushistoria

Taideteollinen korkeakoulu; Keramiikka- ja lasisuunnittelun koulutusohjelma

Taiteen maisteri

1995 – 2001


Aalto-yliopisto & Tampereen yliopisto

Yliopisto-opettajan diplomi, Taide-, muotoilu- ja arkkitehtuurialan pedagogiset opinnot, 60 ECT

2012 – 2015

Työnäytteet

Valaistussuunnittelu

2024

Valoteos

Savilahden jätevedenpumppaamon julkisivuun projisoitu valoteos on syntynyt taiteilija Kirsti Taiviolan ja valaistussuunnittelija Riku Pirtilän yhteistyönä. Pumppaamon seinäpinnalla välkehtii veden heijastuksia muistuttava valokuvio. Kuopion Veden tilaama teos perustuu lasin optiikan hyödyntämiselle, sillä projisoinnit on toteutettu julkisivuvalaisimiin integroitujen käsinpuhallettujen lasilinssien avulla, jotka ohjaavat valon veden välkettä muistuttaviksi kuvioiksi. Lasilinssit on valmistettu käsityönä Suomessa. Kalenterivuoden eri juhla- ja teemapäivien aikana teoksen väritys saa erilaisia väri-ilmeitä.

Julkinen taideLasinpuhallusValaisinsuunnitteluValoprojisointi

Julkinen taide

2021

Alttariteos

Auringon laulu -teos voitti vuonna 2019 Sipoon seurakuntayhtymän järjestämän kutsukilpailun, jolla etsittiin alttariteosta Söderkullan kirkkoon. Teoksen keskeinen innoittaja on Franciscus Assisilaisen koko luomakuntaa syleilevä Aurinkolaulu-rukous. Teoksen valmistusprosessi oli toteutustavaltaan yhteisöä osallistava: seurakuntalaiset lähettivät minulle kuvaamiaan luontokuvia, joissa luonnon pyhyys tai merkityksellisyys heidän mielestään ilmeni. Luontokuvien pohjalta suunnittelin kullekin lasiosalle omanlaisensa värityksen. Yhteensä 365 uniikista käsinpuhalletusta lasiosasta muodostettu kokonaisuus on abstrakti tulkinta vehreästä maisemasta aamu- tai iltaruskon aikaan. Lasiosat puhallettiin Nuutajärvellä yhteistyössä Ammattiopisto Tavastian lasikoulun kanssa. Luontokuvat on dokumentoitu kirjasarjaksi, jota yleisö pääsee kirkossa selailemaan. Teos valmistui alkuvuonna 2021 ja teoksen valaistus saman vuoden lopulla. Sijainti: Söderkullan kirkko, SipooMateriaalit: muottiinpuhallettu lasi, teräsKoko: n. 11m x 1,5m x 0,2m

Lasinpuhallus

Julkinen taide

2022

Kastepuu

Paju on Tapiolan kirkkoon tilaustyönä toteutettu kastetaideteos. Puun lehvästöä muistuttava, valon heijastuksista muodostuva kuvio on projisoitu seinälle käsinpuhalletun lasilinssin avulla. Lehvästön suojassa on pronssista valettu puun oksa, johon kastettujen lasten nimet ripustetaan paperilehdille kirjoitettuina. Vuoden saatossa oksasta riippuva lehvästö kasvaa vähitellen, mikä muistuttaa uudesta elämästä ja uusista seurakuntalaisista.Sijainti: Tapiolan kirkko, EspooMateriaalit: Käsinpuhallettu lasi, alumiinipronssi, valoKoko: n. 3m x 4m x 0,5m

LasinpuhallusPronssivaluValoprojisointi

Julkinen taide

2021

Valotaideteos

Kenno on tilaustyönä Helsingin Yliopiston metroasemalle johtavaan käytävään toteutettu valotaideteos. Teos on tutkielma hunajakennokuviosta tunnelin aaltoilevalla katto- ja seinäpinnalla. Tunnelin Yliopistonkadun puoleisessa päässä kuvio kohoaa selkeänä ja jämptinä kattoa kohti kunnes se tunnelia alaspäin edetessään alkaa venyä ja pyöristyä katon pinnan muotoja seuraten. Syvemmällä tunnelissa kuvio palaa jälleen kulmikkaaseen muotoonsa.Sijainti: Opintoputki, Kluuvi, HelsinkiMateriaalit: Käsinpuhallettu lasi, muokatut valaisimet

KäsityöLasinpuhallusValoprojisointi

Yhteistyössä

Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL)

https://hmtarkkitehdit.fi/liikennerakennukset/yliopiston-metroasema/

https://www.granlundgroup.com/services/lighting-design/

misal.fi

Valaistussuunnittelu

2022

Valotaideteos

Loisto on valotaideteos Aleksanterinkaaren sisäkehän asuinalueella Porvoossa. Teos koostuu kahdeksan eri asuinrakennuksen julkisivuille toteutetuista erilaisista valoprojisoinneista. Käsinpuhallettujen lasilinssien avulla toteutetut projisoinnit kuvaavat viitteellisesti merellä navigoinnissa käytettyjä loistoja tai soihtuja. Ne ohjaavat kulkijoita Aleksanterinkaaren sisäkehän asuinalueella hämärän ja pimeän aikaan. Kunkin rakennuksen sisäänkäyntiseinustalla on omanlaisensa kuvioprojisointi. Teos valmistui kolmessa vaiheessa vuosina 2018-2022 osana Porvoon Länsirannan taideohjelmaa. Tilaaja: Porvoon kaupunki.

InstallaatioKäsityöLasinpuhallusValoprojisointi

Lasitaide

2021

Installaatio

Kymmentä suomalaista lasinpuhaltajaa pyydettiin puhaltamaan kolme esinettä: lautanen, kannu ja pikari. Jokainen puhaltaja sai samat ohjeet työhön: kutakin esinettä puhalletaan vain muutaman kerran eikä muotteja käytetä. Tausta-ajatuksena oli tuoda teoksessa esille puhallusprosessin alkuvaiheen versioita, joissa on jäljellä viitteitä puhaltajan kädenjäljestä ja persoonallisesta lähestymistavasta uuden esineen toteutuksessa. Lopputulos sai siis näyttää keskeneräiseltä.Teosta ei ole tarkoitus katsoa kilpailunäkökulmasta puhallustaidon vertailuna – kyse on käsityömäisen lasinpuhallusprosessin havainnollistamisesta ja tekijän merkityksestä esineen toteutukselle.Lasinpuhaltajat: Alma Jantunen, Johannes Rantasalo, Jaakko Liikanen, Marika Kinnunen, Sara Hulkkonen, Kaappo Lähdesmäki, Antti Torstensson, Tero ja Hanna Välimaa, Kari Alakoski, Marja Hepo-AhoMateriaalit: Käsinpuhallettu lasi & tuloste kapalevylleKoko: n. 30 cm x 300 cm x 50 cmKuva EMPIRIA-näyttelystä Suomen lasimuseossa 2021: Vesa Laitinen

KäsityöLasinpuhallus

Lasitaide

2021

Installaatio

KEHRÄ-projekti sai alkunsa halusta havainnoida sitä osaa vuodesta, jolloin päivät alkavat pidetä ja valon määrä lisääntyä. Ajanjaksolla 21.12.2017-21.6.2018 tein muistiinpanoja havainnoistani joka-aamuisista auringonnousuista: huomioita taivaanrannan värimaailmasta, valoisuudesta, säätilasta ja hetken tunnelmasta. Muokkasin muistiinpanoni työohjeiksi, joiden mukaan muottipuhallettavien lasiesineiden väritys ja kuviointi toteutettiin. Ammattiopisto Tavastian lasikoulun opiskelijat valmistivat teoksen lasiosat Nuutajärvellä. Valmistus:Lasinpuhaltaja Manuel DiemerLasinpuhallustiimin jäsenet: Ammattiopisto Tavastian opiskelijat Kaisa Reponen, Julia Töyrylä, Markus Aremo, Matti Pasanen, Henna Holopainen, Alge Kavailiuskaite, Ha Inchul, Teemu Kylvö, Tommi Tikkinen, Mikko Malkki, Sauli Ylirönni ja Ammattiopisto Tavastian opettajat Sara Hulkkonen ja Marika KinnunenMateriaalit: Muottiinpuhallettu lasi, puu, led-valoKoko: 1,3 m x 11 m x 11 m Hanketta tukivat Taiteen edistämiskeskus ja Askon säätiöKuva EMPIRIA-näyttelystä Suomen lasimuseossa 2021: Vesa Laitinen

KäsityöLasinpuhallus

Lasitaide

2021

Seinäteos

Teos koostuu n. 400 lasipalasta, jotka jäivät yli Auringon laulu -alttariteoksen valmistamisesta. Osat ovat nk. kaulaosia, jotka leikattiin pois muottiinpuhalletuista lasiosista. Monivärinen lasi on hankalasti kierrätettävää, joten se päätyy usein jätteeksi. Teos sai alkunsa, kun aikani katselin näitä pieniä värikkäitä osia. En raaskinut heittää niitä pois, sillä ne olivat mielestäni kauniita kaikkine lohkeamineen ja sahausjälkineenkin. Pikkuhiljaa silmä alkoi laittaa paloja järjestykseen, sillä näin niissä maiseman. Teos on pohdinta tunnistamisen tapahtumasta ja materiaalin arvosta.Materiaali: Käsinpuhallettu lasiKoko: 127 cm x 172 cm x 16 cm

KäsityöLasinpuhallus

Visuaalinen taide

2021

Installaatio

Seppele on pohdinta siitä, millaista tietoa esineisiin tallentuu. Olen vuosien saatossa kerännyt kasviaiheisia hiottuja lasiesineitä eri kirpputoreilta. Lasien kerääminen on ollut kuin kasvien keräämistä herbaarioon. Lasien kuviointijälkeä tarkastelemalla voi tehdä havaintoja mm. hiontatyön tarkkuudesta ja laadusta, käytettyjen hiontaterien mallista sekä kuvioaiheiden tyylistä.Teos nostaa esiin ajatuksen välineen ja sen käyttäjän suhteesta ja siitä, miten väline usein ohjaa ajattelua. Se on myös nostalginen katse menneeseen, jossa kepeään kukka-aiheeseen sekoittuu häivähdys luopumisen haikeutta.Materiaali: vanhat hiontakuvioidut juomalasit, valoKoko: 1,5 m x 1,8 m x 1,8 m

InstallaatioKäsityöValoprojisointi

Julkinen taide

2019

Valoteos

Neljä erilaista valoprojisointikuviota toteutettiin mittatilaustyönä tehtyjen valaisimien ja käsinpuhallettujen lasilinssien avulla. Kuviot (lumihiutale, lintu, lehti ja perhonen) vaihdetaan neljä kertaa vuodessa eri vuodenaikojen mukaan.Sijainti: Helsinki-Vantaan lentoasema, T2Materiaalit: Käsinpuhallettu lasi, erikoisvalmisteinen valaisin

InstallaatioKäsityöLasinpuhallusValoprojisointi

Yhteistyössä

https://www.pesark.com/InteriorDesign/pages/helsinkiairport.html

https://misal.fi

https://www.lasismi.fi/lasismi

Lasitaide

2012

Lasitiilen kehitysprojekti

Kiinan Wuxissa sijaitsevan Wuxi Grand Theatren lämpiön seinän lasitiilimallin kehitysprojekti yhteistyössä PES-Arkkitehdit Oy:n ja Aalto-yliopiston kanssa. Toimin projektissa asiantuntijana lasitiilen muotoiluun ja valmistukseen liittyen. Teatterin pääsalin ulkoseinien pinnan aaltoileva muoto koostuu 17000 tilaustyönä toteutetusta, erikoisvalmisteisesta puristelasitiilestä. Arkkitehdin toiveesta lasiseinän tuli muistuttaa järvien välkehtivää vettä.Teatteri avautui yleisölle vuonna 2012. 

Konseptisuunnittelu

Korumuotoilu

2013

Aalto-yliopiston dekaanien käädytMaa, Ilma, Tuli ja Vesi sekä Origami ja AurumMateriaalit: hopea, keramiikka, kulta, marmori, puu, onyksi, howliitti, hiilikuitu, lasi, kupari

Kilpailutyö Maa, Ilma, Tuli ja Vesi voitti 1. palkinnon Aalto-yliopiston teknisten korkeakoulujen dekaanien käätyjen suunnittelusta järjestetyssä kutsukilpailussa vuonna 2012. Vuotta myöhemmin suunniteltiin uudet käädyt myös Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä Kauppakorkeakoulun dekaaneille. Eri käätyjä yhdistää samankaltainen hopeahelmistä punottu kehä, joka edustaa Aalto-yliopistoa. Käädyn toinen kehä on valmistettu kutakin korkeakoulua kuvaavasta materiaalista.Kuvassa vasemmalta:Sähkötekniikan korkeak.: TuliKemian tekniikan korkeak: VesiPerustieteiden korkeak.: IlmaKauppakorkeak.: AurumTaiteiden ja suunnittelun korkeak.: OrigamiInsinööritieteiden korkeak.: Maa

HelmityöHopeatyöKäsityö

Työkalut ja menetelmät

Julkinen taide
Lasinpuhallus
Valaisinsuunnittelu
Valoprojisointi
Pronssivalu
Käsityö
Installaatio
Konseptisuunnittelu
Helmityö
Hopeatyö

Materiaalit

Lasi
Valo
Metallit
Jalometallit
Kivi
Puu
Savi

Yhteistyössä

Lisää samankaltaisia profiileja

Kaarina Heikinheimo
Kaarina Heikinheimo
Tekstiilitaide
Leena Hyttinen
Leena Hyttinen
Keramiikkataide
Päivi Merviö
Päivi Merviö
Muotisuunnittelu
Paula Taipale
Paula Taipale
Taidekäsityö