Laura Pehkonen

  • Keramiikkataide
  • Julkinen taide
  • Keramiikka
  • Taidekäsityö
  • Käsityöläinen
  • Taiteilija
  • Opettaja
  • Tutkija
  • Uusimaa

keramiikka- ja kuvataiteilija

  • Kokenut

Laura Pehkonen on Helsingissä asuva keramiikka- ja kuvataiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi (TaM) Aalto-yliopistosta vuonna 2014. Viime vuosina hän on toteuttanut suuren mittaluokan julkisia keraamisia seinäteoksia, tilaajina mm. Helsingin taidemuseo HAM, Vaasan sairaala sekä Valtion taideteostoimikunta.

Pehkonen työskentelee omalla studiollaan keramiikan lisäksi myös puun ja sekatekniikkamaalausten parissa. Pehkosen teokset ovat uniikkeja abstrakteja veistoksia ja maalauksia, jotka jättävät tulkinnan vapauden katsojalle. Pehkosen epäesittävät teokset ovat tasa-arvoisia jokaista kokijaansa kohtaan, ne eivät sulje pois kenenkään tulkintaa vaan herättävät jokaisessa kokijassa henkilökohtaisia mielikuvia ja tajunnanvirtaa.

“Teoksissani lähtökohtaisesti tutkin kontrasteja, mittasuhteita, teoksen tasapainoa ja läsnäolon tuntua. Materiaaleista tai tekniikoista riippumatta olen työskennellessäni kokeilunhaluinen ja utelias. Sen sijaan, että toistaisin yhtä ja samaa, stimuloin itseäni työskentelemällä useilla eri materiaaleilla ja tekniikoilla ja tutkimalla niiden vuoropuhelua teoksissani. Vaikka olen työskennellessäni tutkaileva ja leikkisä, olen lähtökohtaisesti kiinnostunut kuitenkin aika klassisista, ajattomista materiaaleista. Minulla on myös tarve jättää teoksiini prosessin jälkeä, sellaista viimeistelemättömyyttä. Täydellistä epätäydellisyyttä.”

Pehkosen teoksia on mm. Helsingin taidemuseon HAMin, EMMA Espoon modernin taiteen museon, Valtion taideteostoimikunnan /Kansallisgallerian sekä yksityiskokoelmissa. Hänen teoksiaan on ollut viime vuosina esillä kotimaan lisäksi Islannissa, Tanskassa ja Perussa.

Työhistoria

Työkokemus

Päivitetty 6/2023

Koulutushistoria

Aalto-yliopisto, taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Taiteen maisteri, taideteollisen muotoilun koulutusohjelma

2009 – 2014

Taideteollinen korkeakoulu

Keramiikka- ja lasitaiteen kandi

2006 – 2009

Työnäytteet

Keramiikka

2023

Keraaminen julkinen taideteos

Herkkupalat on suurikokoinen keraaminen julkinen taideteos, joka on tarkoitettu koettavaksi sekä katsoen että koskettaen. Lahden Gaudia-kampuksen ruokasalissa sijaitseva teos on kollaasimainen kokonaisuus, joka koostuu 20 uniikista erimuotoisesta ja -kokoisesta keramiikkakappaleesta, jotka on kiinnitetty viiteen pystysuoraan metallirakenteeseen.Ruokasalin päätyseinällä sijaitseva teos yhdistää monenlaisia keraamisia materiaaleja ja tekniikoita. Herkkupalat on runsas erilaisiin väreihin, muotoihin, tekstuureihin ja pintoihin perustuva kokonaisuus, jonka voi kokea myös koskettamalla: keraamisten kappaleiden erilaiset muodot ja pintarakenteet ovat tärkeä osa työtä ja sen kokemusta.

Julkinen taideKuvanveistoKäsityöVisuaalinen taide

Yhteistyössä

H&M Arkkitehdit
Art Impact

Julkinen taide

2022

Teoskokonaisuus Merellä on katsottava ja kosketettava abstrakti keraaminen seinäreliefikokonaisuus. Vaasan sairaalan H-rakennuksen 4.-6. kerroksien käytäväseiniin sijoittuva teos on monista osista kollaasimaisesti koostuva kokonaisuus, jonka materiaalina on käsinvalmistetut uniikit keramiikkakappaleet.

KuvanveistoKäsityö

Yhteistyössä

Vaasan sairaala, Frei Zimmer

Julkinen taide

2020

KOMBO on Helsingin Kankarepuiston peruskouluun valmistunut prosenttiperiaatteella toteutettu julkinen teos. Eri puolille Jakomäen Sydän -uudisrakennusta kollaasimaisesti levittäytyvä teos on abstrakti keraaminen seinäreliefi.

Käsityö

Yhteistyössä

Helsingin taidemuseo HAM

Julkinen taide

2021

Horisontteja on keramiikkaseinäteos joka on toteutettu tilaustyönä Valtion taideteostoimikunnan tilaamana Maa- ja metsätalousministeriön portaikkoon. Teos on osa Valtion taideteostoimikunnan / Kansallisgallerian kokoelmia.

Työkalut ja menetelmät

Julkinen taide
Kuvanveisto
Käsityö
Visuaalinen taide

Materiaalit

Savi

Yhteistyössä

H&M Arkkitehdit
Art Impact
Vaasan sairaala, Frei Zimmer
Helsingin taidemuseo HAM

Lisää samankaltaisia profiileja

Hanna Ahonen
Hanna Ahonen
Vaate- ja asustesuunnittelu
Pirjo Rautiainen
Pirjo Rautiainen
Vaate- ja asustesuunnittelu
Hinni Korpela
Hinni Korpela
Kalustesuunnittelu
Teija Vartiainen
Teija Vartiainen
Tekstiilisuunnittelu
Salla-Maaria Syvänen
Salla-Maaria Syvänen
Tekstiilisuunnittelu