
Mari Isopahkala
- Teollinen muotoilu
- Korumuotoilu
- Lasitaide
- Taidekäsityö
- Muotoilija
- Taiteilija
- Johtaja
- Uusimaa
Mari Isopahkala Design
Arkimuoto Oy, Taiteellinen johtaja
- Kokenut
Mari Isopahkala on palkittu suunnittelija, mm. Vuoden nuori muotoilija 2013. Hän lähestyy suunnittelua taiteen keinoin, ja on tinkimätön visuaalisuuden ja käytettävyyden yhdistäjä.
Mari on toiminut alalla itsenäisesti vuodesta 2009 lähtien Mari Isopahkala Design yrityksensä kautta ja esitellyt suomalaista taidetta ja muotoilua lukuisissa, kansainvälisissä hankkeissa eri puolilla Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa.
Mari Isopahkalan suunnittelu on alusta asti ollut yhdistelmä taiteellista työtä ja tilaussuunnitteluprojekteja, joiden limittäisyys on mahdollistanut Marin pysymisen riippumattomana ja eteenpäin katsovana, luovana tekijänä.
Vuodesta 2013 lähtien Marin taiteellisen työn pääpaino on ollut omien piensarjojen suunnittelussa ja tuotekehityksessä, sekä uniikkien teoskokonaisuuksien kehittämisessä ja valmistuksessa. Tätä työtä Mari tekee monimateriaalisesti ja yhdessä käsityöläisten kanssa toimien.
Kiinnostus ja kunnioitus kädentaitoja kohtaan on synnyttänyt mm. Arkimuoto-brändin, jonka taiteellisena johtajana Mari myös toimii.
Mari Isopahkala on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta,
Taideteollisen muotoilun koulutusohjelmasta Taiteen maisteriksi vuonna 2008, sekä Sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun koulutusohjelmasta, Lahden Muotoiluinstituutista, vuonna 2003.
Työhistoria
Työkokemus
Päivitetty 6/2023
Arkimuoto Oy
Taiteellinen johtaja, Muotoilija, Perustaja
2021 – nykyhetki
Kalevala Koru
Lapponia korun korumuotoilija
2013 – 2020
Kalevala Koru
Lapponia Quest Designer
2011 – 2011
Paspas Finland
Muotoilija, Perustaja
2009 – 2022
Mari Isopahkala Design
Freelancer muotoilija, Perustaja
2009 – nykyhetki
Koulutushistoria
Päivitetty 6/2023
Taideteollinen korkeakoulu (nyk. Aalto yliopisto)
Taiteen Maisteri / Taideteollinen muotoilu
2004 – 2008
Lahden muotoiluinstituutti
Muotoilija AMK / Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu
1999 – 2003
Työnäytteet

2014
Tuotesuunnittelu tuotannon ylijäämämateriaaleista Woodnotes Oy:lle
Design yhteistyössä: Tanja Sipilä ja Mari Isopahkala
KonseptisuunnitteluTuotesuunnitteluYhteissuunnittelu
Yhteistyössä
Woodnotes

2013
Hopeakorumalliston suunnittelu kutsuttuna In-house korumuotoilijana Lapponia Korulle.
HopeatyöMallistosuunnitteluTuotesuunnittelu
Yhteistyössä
Lapponia Jewelry / Kalevala Koru (nyk. Kalevala)

2010
Korumalliston suunnittelu ja tuotannon toteutus. Lapponia Korun The Next Episode -korusuunnittelukilpailussa 1. Palkinto
Malliseppä: Sanna Silgren
HopeatyöTuotesuunnittelu

2015
Taidelasi sarja.
Lasinpuhaltaja: New Murano GalleryValokuva: Francesco Allegretto
KuvanveistoKäsityö
Yhteistyössä
New Murano Gallery
Riihimäen Lasimuseo
Murano Glass Museum

2012
Taidelasi. Triptyykki.
Lasinpuhaltaja mestari: Pino Signoretto, Murano, VenetsiaValokuva: Chikako Harada
Lasinpuhallus
Yhteistyössä
Pino Signroetto

2011
Korumalliston suunnittelu Lapponia Korulle. Guest Designer 2011.
HopeatyöKonseptisuunnitteluKäsityöMallistosuunnittelu
Yhteistyössä
Lapponia Jewelry / Kalevala Koru (Nyk. Kalevala)

2013
Sculptural light sarjan kattovalaisin. Suunnittelu ja tuotekehitys Mari Isopahkala Design
Hienopuuseppä: Jari-Pekka VilkmanValokuva: Chikako Harada
KonseptisuunnitteluKäsityöoma tekniikkaPuutyöpajaTuotesuunnitteluValaisinsuunnittelu
Yhteistyössä

2019
Valaisinsarjan suunnittelu Innojok Oy:lle
MallistosuunnitteluTuotesuunnitteluValaisinsuunnittelu
Yhteistyössä
Innojok Oy
Työkalut ja menetelmät
Materiaalit
Yhteistyössä
Lisää samankaltaisia profiileja




