Muistikuvia-näyttely Hämeen linnassa

Kansallismuseo / Hämeen Linna

Hämeenlinna

Muistikuvia” -näyttely Hämeen linnassa 17.5.-20.10.2024

Raija Jokisen taideteoksia ja historiallisia esineitä Kansallismuseon esinekokoelmista.

Näyttelyssä pellavakuidulla piirtäen, maalaten sekä ommellen toteutetut teokset peilaavat muistin rakentumista ja sisäisen ja ulkoisen tuntemuksen yhteenkietoutumista. Hämeen linnan pitkä historia ja naisvankila heijastuvat teosten sisältöihin. Historiallisen näkökulman lisäksi näyttelyssä on teos, jossa pellavakuiduille on projisoitu tekoälyllä tuotettuja digikuvia.

Kansallismuseon esinekokoelmasta on esillä pellavan käsittelyyn liittyviä esineitä sekä filmi pellavan käsittelystä Lammilla 1967.


Raijan näyttelyssä olevista teoksista suurin osa on valmistunut 2023-4, mutta mukana on myös vanhempia teoksia ja Ranskassa 2022 olleen kutsunäyttelyn ”Regard d’artiste” yhteydessä kuvattu video Raijan työskentelystä. Linnan keskipihalla on myös em. näyttelyyn toteutettu metallista valmistettu veistos ’Keuhkopuu’.

Sipoossa työskentelevä Raija Jokinen on toiminut taiteilijana 34 vuotta ja kehittänyt omaperäisen ilmaisunsa tekstiilitekniikoista ja pellavakuiduista. Tekotavalla ei ole nimeä, mutta prosessin kaikki vaiheet ja materiaalit kuuluvat kiinteästi tekstiilin historiaan ja/tai nykypäivään: Mm. kuitu, värjäys, ompelu ja tärkkäys. Raijan teoksia on julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa mm. Valtion taidekokoelmassa, Tampereen taidemuseossa, Västra Götalandsregion kokoelmassa, Suomen käsityön museossa ja Porin taidemuseo/Tallennekokoelma/AJ. Raijalle on myönnetty mm. Vuoden tekstiilitaiteilija 2020 kunniapalkinto, Sipoon kulttuuripalkinto 2019, Uudenmaan taidepalkinto 2015 (Taike), 15th Mini Textile exhibition Jury Prize 2013 (Bratislava, SK).

Lisätietoja:
www.kansallismuseo.fi > Hämeen linna > näyttelyt

www.linktr.ee/raijajokinen