Heli Kauhanen
- Korumuotoilu
Taiteen edistämiskeskus
Heli Kauhanen
- Kokenut
Olen aiemmin toiminut lähes kaksikymmentä vuotta korumuotoiluyrittäjänä. Lisäksi olen toiminut sivutoimisesti korualan opettajana sekä LAB-ammattikorkeakoulussa (ent. Lahden ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutti) kuin myös toisen asteen oppilaitoksissa ja alani erityisammattitutkinnon ohjausryhmässä.
Oman yritykseni malliston lisäksi olen suunnitellut lukuisia palkitsemistuotekokonaisuuksia erilaisille asiakkaille, kuten kunta- ja valtionhallintoon. Olen toiminut myös freelance-muotoilijana muun muassa Rahapajalla sekä Kalevala Korulla. Tunnetuimpia muotoilutöitäni lienevät Kalevala Korulle suunnittelemani Kaikuja-korusarja sekä tasavallan presidentin kanslialle suunnittelemani Tasavallan jalokivet, joka lahjoitettiin korun ensimmäiselle haltijalle rouva Jenni Haukiolle vuonna 2017.
Taiteen edistämiskeskuksessa olen työskennellyt sekä korutaiteen läänintaiteilijan että taideasiantuntijan tehtävissä. Koulutukseltani olen TaM taiteen maisteri, muotoilija AMK sekä aivoterveyden asiantuntija. Lisäksi minulla on ammattiopettajan pedagoginen pätevyys.
Työhistoria
Työkokemus
Päivitetty 6/2023
Taiteen edistämiskeskus
Taideasiantuntija, kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijapalvelut
2021 – nykyhetki
Taiteen edistämiskeskus
Korutaiteen läänintaiteilija
2017 – 2021
Yrittäjä Heli Kauhanen
1999 – nykyhetki
Koulutushistoria
Päivitetty 6/2023
LAB ammattikorkeakoulu
Aivoterveyden asiantuntija
Taideteollinen korkeakoulu (nyk.Aalto yliopisto)
Taiteen maisteri
Lamk ammattikorkeakoulu
Koru- ja esinemuotoilija AMK
Työnäytteet
Boforia -korusarjasta rannekoru
Boforia korusarja omasta mallistostaMateriaali hopea
Käsityö
Nokisiipi -riipukset, oma mallisto
”Menetimme kotimme tulipalossa 2019. Hävityksen keskeltä menetetyn irtaimiston joukosta löytyi suunnittelemani, julkaisemattoman korun prototyyppi. Se oli selvinnyt paikoin yli tuhannen asteen katastrofista sulamatta. Korusta otettiin muotti. Uudet korut saivat aiemman kirkkaan hopean sijasta mustan rodinoidun pinnan. Samalla korusarja sai uuden merkityksen ja nimen – nokisiipi.”Materiaali hopea. Valokuva Teemu Töyrylä
Boforia Seasons -sarjan kaulakoru
Materiaali anodisoitu titaani
Tuulen siivet -korusarja, oma mallisto
Materiaali hopea ja teräs. Valokuva Teemu Töyrylä
Lentäen rintakorut
Materiaali hopea ja anodisoitu titaani
Up in the Air uniikit rintakorut
Materiaali hopea ja anodisoitu titaani
Sokeri tai suola-astia
Puusepäntyö Esa Niiranen
Boforia sormukset
Materiaali hopea ja titaani. Valokuva Teemu Töyrylä
2001
Tuulen tunne -sormus. Oma mallisto
Materiaali hopea. Valokuva Teemu Töyrylä
Käsityö
J.L Runeberg ja runous juhlaraha
Rahapajan vuoden 2004 juhlaraha “J.L.Runeberg ja runous”, kilpailuvoitto Heli Kauhanen.Metalli: Hopea 92,5%Halkaisija: 38,60 mmPaino: 27,40 gLaatu: BUVuosileima: 2004Lyöntimäärä: 5 600 (BU) + 22 700 (proof) kplNimellisarvo: 10 €
Hopeinen sormus. Oma mallisto
Materiaali hopea. Valokuva Teemu Töyrylä
Riemu -korusarja, Kalevala koru, muotoilu Heli Kauhanen
Riemu -korusarja, Kalevala koru, muotoilu Heli KauhanenRiemu alkoi siitä hetkestä, kun lopetin täydellisyyden tavoittelun: Olen parhaimmillani juuri tällaisena.
Yhteistyössä
Kalevala koru
2019
Kaikuja -korusarja, Kalevala koru, muotoilu Heli Kauhanen
Kaikuja -korusarja, Kalevala koru, muotoilu Heli KauhanenLuonto puhuu – kuuletko?Kuuset kuiskivatVuokset vastaavatKalliot kaikuvatNe olivat täällä ennen meitäNe ovat täällä meidän jälkeemmeNe kertovat ikiaikaisia tarinoitaViestejä menneestäKaikuja tulevastaKuuletko?
Yhteistyössä
Kalevala koru
2017
Pohjoinen valo – Northern lightKalevala koru 80-vuotta
Kalevala koru 80-vuottaPohjoinen valoKalevala koru juhlisti 80-vuotiasta historiaansa kutsumalla kahdeksan korumuotoilijaa suunnittelemaan uniikeista kotimaisista berylleistä korut aiheena ”pohjoinen valo”. Korut ovat uniikkeja. Materiaalina Luumäen jaloberylli sekä anodisoitu titaani.Valokuvaus: studiott
Yhteistyössä
Juha Loikala
Kalevala koru
2017
Suomen tasavallan jalokivet -koru lahjoitettiin Suomen tasavallan presidentti-instituutiolle Suomen juhlavuonna 2017.
Suomen tasavallan jalokivet -koru lahjoitettiin Suomen tasavallan presidentti-instituutiolle Suomen juhlavuonna 2017. Yhteistyössä lahjoittajina Suomen Kultaseppien liitto ry, muotoilutyö Heli Kauhanen, kultasepäntyö Juha Loikala, valokuvaus Teemu Töyrylä Studio TT, lahjoituskirja painotuotteena Markprint Oy, jaloberyllin ja kullan lahjoittaja pysyttelee nimettömänä.Materiaalit: Luumäen jaloberylli (akvamariini) sekä Lemmenjoen huuhdontakulta, seostettuna 18 karaatin valkokullaksiValokuvaus: studiott
Käsityö
Yhteistyössä
Juha Loikala
Tasavallan presidentin kanslia
Suomen kultaseppien liitto
Valokuva Teemu Töyrylä