Johanna Pöykkö

  • Tekstiilitaide
  • Visuaalinen taide
  • Taiteilija
  • Opettaja
  • Pohjois-Pohjanmaa
  • Kokenut

Olen kuvataiteilija / tekstiilitaiteilija, joka on kietoutunut lakanakankaaseen. Se oli materiaalina käytössä jo ennen kuin aloitin opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa 2000 (nyk Aalto yliopisto) ja on pysynyt matkassa yllättäen tekijänsä uusiutuvalla olemuksellaan.

Teoksissani huomio kiinnittyy usein toistuvaan viiltoon ja materiaalin työstämiseen, työn tekemiseen. Taiteilijana käsillä tekeminen on minulle vuorovaikutteisuutta materiaalin ja ajatusten kanssa. Käsin tekeminen välittää tärkeää informaatiota. Toisto, tekemisen rytmi vie ajatusta ja koko teosta eteenpäin. Taiteilijana olen tekemisessä läsnä.

Tekemisessäni sekoittuu materiaalisuus ja työskentelyn aikana taiteilijan prosessoimat ajatukset. Lopputulos on jotain niiden yhdistelmää tai teos, jota voi katsoa irrallaan tausta-ajatuksista omien kokemuksien kautta. Lakanakankaat muodostavat eräänlaisen muistojen kudelman, jossa kätketyt viestit lomittuvat tilallisen kokemuksen kepeyteen.

Ota yhteyttä

+358505379978

Työhistoria

Avaa CV

Työkokemus

Tmi Johanna Pöykkö

2005 – nykyhetki

Koulutushistoria

Taideteollinen korkeakoulu

Taiteen maisteri

2000 – 2006

Helsingin yliopisto

Kasvatustieteen maisteri

1997 – 2003

Työnäytteet

Tekstiilitaide

2023

Leikattu lakana, metallipuikot. 400x300x25cm.

Teoksen ajatus syntyi alkuvuodesta 2023. Samaan aikaan, kun Ukrainan hyökkäyssota vain jatkuu ja maanjäristys tuhoaa, mietin, mitä haluan luoda. A.Kuutio kirjoittaa Taide-lehdessä 1/2023 ”Onko taiteen tekemisessä mitään järkeä?” Ensimmäinen hänen tarjoamansa vastaus on ”Taide on lupaus elämästä, jossa on holistista alkuvoimaa, elämän eheyttä ja vitalistista tunneyhteyttä.”Tutkin olemista tässä ajassa. Yritän ymmärtää tarvettani tehdä ja samaan aikaan kyseenalaistan sen. Tekemisessäni sekoittuu materiaalisuus ja työskentelyn aikana prosessoimani ajatukset.Teos on ollut esillä Oulun Taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlanäyttelyssä Taidekeskus Mältinrannassa kesällä 2023. Teos koostuu 39:stä viilloille leikatusta lakanakankaan palasesta. Palaset roikkuvat ohuista metallipuikoista.

Installaatiooma tekniikka

Julkinen taide

2022

Serigrafia kankaalle, pinnoitus, leikkaus.850x450x140cm.Oys 2030, Oulun yliopistollinen sairaala, Oulu.

Julkinen teos Oys2030 A-rakennus 1 krs valokuilu. Oulun yliopistollinen sairaala, Oulu.Oli ilo päästä tekemään lakanakankainen teos Oulun uuteen sairaalaan. Lakanat liittyvät voimakkaasti sairaalan rutiineihin. Sairaalaan mennessä, joutuessa tai päästessä, ei tarvitse miettiä, otanko omat lakanat mukaan. Siellä on sänkyjä valmiiksi pedattuina rivissä odottamassa. Samat lakanat kiertävät pesulan kautta käyttäjältä toiselle. Niissä on tuskailtu, iloittu, surtu. Teoksen sijaintipaikka on Lasten- ja naistentautien osasto. Se nousee kahvilan yläpuolelle kolmen kerroksen korkeuteen. Teoksen olemus muuttuu, riippuen mistä kerroksesta sitä katselee.

oma tekniikka

Visuaalinen taide

2023

Käännöksiä installaatio Galleria Mältinrannassa Tampereella. Serigrafia ja maalaus pinnoitetulle lakanakankaalle, viiltely.

Käännöksiä viittaa päämäärään ja tavoitteeseen. Se viittaa sekä ajatusten muuttumiseen että tavoitteiden muuttumiseen. Elämä ei ole suoraviivaista. Voi olla tarve kääntyä, vaihtaa suuntaa, tehdä käännös. Välillä käännös tapahtuu tahtomattamme. Käännöksiä ovat taitteet ja uukkarit. Taitteet ovat käänteentekeviä, rajakohtia. Taitteet, viikatut, vekit ja polvekkeet viittaavat myös fyysiseen materiaan. Installaation osat ovat valmistuneet vuosina 2021-2023.

Installaatio

Tekstiilitaide

2023

Kolme teosta, joista kussakin kolme vanhaa lakanaa, leikkaus, pigmenttivärit kankaalle. Yhden koko 175x85x50cm.

Tutkin olemista tässä ajassa. Värit ovat viiltojen ohella pääosassa. Ne ovat ajan värit, jotka kertovat uhkasta, toivosta, rohkeudesta, luottamuksesta, arvostuksesta ja lahjasta. Väriympyräajattelu korreloi ympäröivää todellisuutta. Värit eivät ole latauksista vapaita.Pääkuvassa teokset tummasta vaaleaan: Suru, Rohkeus ja Arvostus

oma tekniikka

Visuaalinen taide

2023

Installaatio; kierrätetyt lakanat, ompelu, leikkaus, 500x500x500cm.

Lakanat, joissa on nukuttu ja valvottu, kantavat menneisyyttä mukanaan. Menneisyys voi olla turvaverkko, joka kannattelee. Se voi olla myös kasa kokemuksia, jotka haluaa kerätä myttyyn ja jättää taakseen. Mitä meillä on, jos ei ole enää toivoa? Miten silloin jaksaa?Installaation osat ovat syntyneet vuosina 2022-2023.Esillä Kemin taidemuseossa kesän 2023.

Installaatio

Tekstiilitaide

2023

Pinnoitetut lakanat, leikkaus, moottoroitu metallinen ripustustekniikka 350x150x150cm.

Osana installaatiota Toivo Kemin taidemuseossa kesällä 2023.

oma tekniikka

Työkalut ja menetelmät

Installaatio
oma tekniikka

Materiaalit

Tekstiili

Lisää samankaltaisia profiileja

Anna-Kaisa Eriksson
Anna-Kaisa Eriksson
Keramiikkataide
Salla-Maaria Syvänen
Salla-Maaria Syvänen
Tekstiilisuunnittelu
Kristian Keinänen
Kristian Keinänen
Kaupunkimuotoilu
Maarit Johansson
Maarit Johansson
Käyttökokemusmuotoilu