Reetta Hiltunen

  • Visuaalinen taide
  • Tekstiilisuunnittelu
  • Julkinen taide
  • Kuvitus
  • Muotoilija
  • Taiteilija
  • Uusimaa

Reetta Hiltunen

  • Kokenut

Reetta Hiltunen on Helsingissä toimiva kuvataiteilija, taidegraafikko ja kuosisuunnittelija (s.1980). Taideopintoja kansainvälisistä yliopistoista Kuvataideakatemiaan , josta valmistunut taidegraafikoksi (TaM, 2011). Teoksia on ollut näyttelyissä kansainvälisesti, joita palkittu ja lisätty kokoelmiin, kuten V&A Museum. Toimintaa pohjustaa yli 20-vuotta taiteen ammatillista työtä, luova yrittäjyys sekä vaikuttaminen alan yhdistyksissä, nykyinen Ornamon hallitusjäsen. Luovaan yrittäjyyteen yhdistyy taidelähtöinen muotoilu brändi sekä itsensä ylläpitämät kivijalka-ateljét, joka nykyisin sijaitsee Ullanlinnassa.

DESIGNIA TAITEESTA
Hiltusen toiminnan ydin on taidelähtöinen muotoiluajattelu. Hän pyrkii haastamaan alojen raja-aitoja sulauttaen eri toimintamalleja osaksi taiteellista työskentelyä. Hänen taidelähtöisen brändin perustana ovat omien taideteosten pohjalta luodut mallistot, joissa värien, muotojen ja figuurien maailma yhdistyy sadunomaiseksi visuaaliseksi ilotteluksi. Perinteisen taiteen lisäksi Hiltusen kädenjälki siirtyy kaikille pinnoille, kankaista sisustuspintoihin. Luomusten premissi on korkea laatu. Huolella luodut mallistot, juurtuen kädentaidoista, on valmistettu eettisesti ja vastuullisesti Euroopassa. Hiltunen ohjaa myös monipuolisesti kulttuurihyvinvoinnin taidetyöpajoja.

TAIDE
Hiltusen taiteen tarinallisuutta, joka pukeutuu erilaisiin roolihahmoihin taustoittaa nuoruuden tiivis toiminta musiikin ja näyttelemisen parissa. Hänen taide on figuratiivista ja leikkisää.
Tyyliltään esteettiset maalaukset kietoutuvat merkityksiin, joita avaa teosten runsas symboliikka. Hänen konseptuaalinen lähestyminen tarkastelee sosiaalisen käyttäytymisen, kulttuuriperinteiden ja populaarikulttuurin merkityksiä ja muutoksia. 

Ensisijainen ilmaisumuoto on hienovaraisesti käsintehdyt figuratiiviset maalaukset (kynäruisku) papeille, joita hän toisinaan jatkotyöstää kollaaseiksi ja vedossarjoiksi. Taidegraafikkona hänet tunnetaan myös pintakuviosuunnittelusta ja erilaisista painotekniikoista.

Työhistoria

Työkokemus

Oma yritystoimi Rtistry

Luova yrittäjyys

2009 – nykyhetki

Koulutushistoria

Kuvataideakatemia


Kuvataiteen Maisteri (kiittäen hyväksytty)


Middlesex University (MDX), Lontoo


Bachelor of Arts


School of Visual Arts (SVA), NY

Taide vaihto-opinnot

2004 – nykyhetki


Chelsea College of Art and Design , Lontoo


BTEC Diploma in Fine Arts 

2002 – nykyhetki

Työnäytteet

Folkhälsan, Espoo

Visuaalinen taide

2021

Uniikit maalaukset paperille. Kuva ”Embodiments” -näyttely, Gumbostrand Konst & Form Sipoo

Näyttely kokosi teoksia vuosilta 2014-2021

Visuaalinen taide

Muotisuunnittelu

Luon muotia taiteeni kautta, jossa asukokonaisuudet omilla kuoseilla suunnittelen taideteosteni daamien ylle. Taiteen yhdistyminen materiaaliin ja käyttövaatteksi on kiehtovaa. Vaatteet teetän mittatyönä vaatturilla Suomessa ja kankaat painatan pääosin Englannissa. Muotikuvitukset on saatavilla taidegrafiikan vedoksina. 

Kuvassa ”Connect the Dots” -taidekuosi ja taidegrafiikan vedos. Täplät/Dots -kuosi on yksi brändin kuvio-tavaramerkeistä.

2023

Helsingin Kampin kauppakeskuksen kolmessa eri kerroksessa satumainen “kelluva” taidenäyttely esitteli valikoimia teoksistani, jotka olivat vedoksia uniikeista maalauksista. Taustalla on ukrainalaisen Mio-gallery:n paperikukkainstallaatio

Installaatio

Yhteistyössä

Ostoskeskus Kamppi

2024

Omasta taiteesta luodut kuosit tyynynpäällisissä, sohvakankaassa, verhoissa sekä pöytälasissa. Seinällä taidegrafiikan vedoksia.

Verhoilukankaat ja verhot saatavilla mittatilaustyönä. Kuva: Ateljé/Boutique Kapteeninkatu 3

Kuosi

Visuaalinen taide

2023

Städin suunnittelu ja toteutus Habitareen, jossa esillä taidettani sekä taidelähtöiset muotoilu tuotteet.

Tilassa esittelin kuoseja omasta taiteesta toteutettuna eri pinnoille, kuten tapetit, kankaat, lattiamatto ja pöytälasi sekä taidegrafiikan vedoksia. © Reetta Hiltunen

InstallaatioKuosi

Työkalut ja menetelmät

Visuaalinen taide
Installaatio
Kuosi

Materiaalit

Paperi
Tekstiili
Lasi
Muovi

Yhteistyössä

Ostoskeskus Kamppi

Lisää samankaltaisia profiileja

Mirva Heimala
Sisustusarkkitehtuuri
Leena Mäki-Patola
Leena Mäki-Patola
Keramiikkataide
Lars Räihä
Lars Räihä
Sisustusarkkitehtuuri
Merja Pohjonen
Merja Pohjonen
Keramiikkataide
Soile Hovila
Soile Hovila
Tekstiilitaide